Malmbergit menettävät ainoan poikansa jatkosodassa. Samoihin aikoihin perheen vanhempi tytär Anni (Oona Airola) tutustuu veljensä kanssa rintamalla taistelleeseen Veikkoon (Konsta Laakso). Anni kutsuu Veikon joulupöytään. Annin perhe omistaa leipomon ja perheen äiti Ella (Marjaana Maijala) on varakkaan perheen jälkeläinen. Suorasanainen Pohjois-Karjalan murretta vääntävä Veikko on Annin äidin sanoin ”tukkijätkä”. Erilaisista taustoistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) Anni ja Veikko rakastuvat.
Annin vanhemmat eivät hyväksy liittoa. Annin isä Kalevi (Antti Virmavirta), joka on itsekin alun perin duunariperheestä, on nyt varakas leipomon johtaja ja haluaisi Annille jotain parempaa. Niinpä Anni jättää porvariperheensä kaupunkiin ja muuttaa Veikon kanssa Pohjois-Karjalaan valtion sotakorvauksena Veikolle osoittamalle kylmälle tilalle. Nuoripari alkaa rakentaa tilaa tyhjästä. Mitään ei ole valmiina, puut on kaadettava itse ja maatilkulle raivattava tilaa talolle, saunalle, viljelyksille ja maatilan eläimille.
Aluksi kaikki on onnellista, mutta perisuomalaiseen tapaan alkoholi ja rintamakokemukset luovat säröjä parisuhteeseen. Veikko ei kuitenkaan ole rapajuoppo, vaan ryyppääminen jää yhteen kohtalokkaaseen iltaan.
Markku Pölösen ohjaama Oma maa sijoittuu vuosien 1945 ja 1952 väliselle ajanjaksolle. Elokuva kuvaa sodan jälkeistä jälleenrakennuskautta aina olympiavuoteen saakka. Oma maa on Pölösen ensimmäinen kokopitkä näytelmäelokuva kymmeneen vuoteen.
Paikoitellen dialogi on hieman kömpelöä, mutta pääosan esittäjät Oona Airola ja Konsta Laakso vakuuttavat näyttelijänlahjoillaan. Itämurteet tuovat väriä tylsempäänkin dialogiin ja ajoittain juttu luistaakin notkeammin.
Kuvaus ja musiikki ovat elokuvassa erityisen toimivia. Konsta Sohlbergin kuvaus tekee kunniaa kauniille Suomelle järvimaisemineen ja auringonlaskuineen. Tarkat lähikuvat yksityiskohdista toimivat myös ja värisommitelmat ovat kohdallaan. Elokuvan musiikin on säveltänyt Pessi Levanto. Musiikki sitoo kuvakerronnan yhteen tutuilla suomalaisuutta tiivistävillä klassikoilla ja uudella tuoreella äänimaisemalla.
Paula Vesala on toiminut elokuvassa dramaturgina. Se näkyy ehkä eniten siinä, että vahvoja naisia on nostettu esille omilla ansioillaan. Annin siskon Hilkan roolissa nähdään Helmi Linnosmaa, joka hänkin on roolissaan luonteva. Hilkan kautta tuodaan esille naisten kouluttautumisen tärkeys. Hilkka haluaa opiskella yliopistossa ja hänestä tuleekin johtaja leipomoon isänsä paikalle. Ja vieläpä hyvä sellainen. Sekä Hilkka että Anni ovat oman aikansa kapinallisia naiseutensa toteuttamisessa. Se onkin yksi elokuvan parhaita ulottuvuuksia.
Oma maa henkii aitoa vanhan Suomi-Filmin tunnelmaa. Se ulottuu dialogiin asti, eikä dialogi siksi aina tunnu niin luontevalta. Elokuvan tunnelma tavoittaa kuitenkin palan jo kadonnutta maailmaa ja saa ajattelemaan oman suvun juuria. Etenkin silloin, jos ne sattuvat olemaan Pohjois-Karjalassa.