Uusi versio Dario Argenton klassikosta on lähes täydellinen elokuva. Noidista ja tanssista kertova elokuva on hypnoottinen kokemus, mutta siitä ei ole helppo pitää, sillä se on pitkä, hidas ja epätavallinen.

Mukavan pahaenteisen tunnelmallinen sotaseikkailu eksyy vieläkin väkivaltaisempien ja verisempien lajityyppien maailmaan.

Greenin Halloween tarjoilee kuluneiden kepposten välissä muutamia karkkeja. Ne olisi vain kannattanut tarjoilla yllättävämmissä kääreissä.

Joukko teinejä laahustaa läpi hölmön teemapuiston. Siellä on tylsä murhaaja.

Hilpeän alun jälkeen Predator- ja Shane Black -faneja viihdyttänyt epäkorrekti toiminta muuttuu ilmeisesti studion saksimaksi sekasotkuksi.

Helvetin pelottava demoninunna vesitetään ylikliseisessä esiosassa, joka ei onnistu ainakaan kauhufaneja miellyttämään.

Kunnon budjetilla toteutettu haipelottelu näyttää hyvältä mutta lapsiyleisölle suunnattuna ei täytä hirviökauhun kriteerejä.

Tyylitajuisen ensikertalaisen esikoispitkä muuttuu loppua kohti tutumman oloiseksi kauhuiluksi, mutta kokonaisuutena Hereditary – Pahan perintö on pitkästä aikaa häiriinnyttävin ja pelottavin Rosemaryn painajainen -variointi.

Täydellinen kauhuelokuva itseään toistavien jenkkiyliluonnollisuuksien ystäville, jotka eivät halua pelätä tai pelästyä.

Kauhuelokuva, joka ei laske pelottavuuttaan vain böö-säikyttelyjen varaan, vaan sen minimalistinen ääniraita vain korostaa jännittävien hetkien vaikuttavuutta.