Siinä missä kahden vuoden takainen Yösyöttö epäonnistui, osuu jatko-osa maaliinsa huomattavasti paremmin. Yksinhuoltaja-isä Antti on keskellä tarhaikäisten lasten tuomaa ruuhkaa, josta tragikomedia ei ole kaukana.

Cate Blanchett on jälleen kerran mainiossa vireessä maailmalle ja muille ihmisille selkänsä kääntäneenä arkkitehtinä, mutta Richard Linklaterin elokuvaksi sinänsä tyylikäs Bernadette tuntuu yllättävän tavalliselta ja normaalilta.

Olivier Assayasin uutuus yhdistää ranskalaisdraamakomedioiden paljon nähdyn dialogivoittoisen ihmissuhdesompailun kiinnostavampaan terävään analyysiin kulttuurialan murroksesta ja sen merkityksestä alan eri osapuolille.

Kuusikymppinen kotirouva jättää vuosikymmenien rutiininsa ja päätyy tuppukylään nuoriso-ohjaajaksi. Ilmiselvempien farssikuvioiden sijaan elokuva keskittyy sisäiseen kasvuun, mutta ei pyrikään muuksi kuin kevyeksi hyvän mielen ajankuluksi.

Agnès Jaouin ja Jean-Pierre Bacrin viides yhteinen elokuva ei ehkä nouse heidän parhaimpiensa joukkoon, mutta se herää eloon aina kun he jakavat valkokangasaikaa.

Yllättävän monisyinen ja kohkaamaton elokuva pariskunnan adoptioaikeista yllättää positiivisesti, vaikka hiottavaa silti jää. Jopa aina kivikasvoinen Mark Wahlberg istuu rooliinsa.

Ei yhtä shokeeraava kuin The Greasy Strangler mutta sitäkin oudompi komedia, joka ei naurata. Aubrey Plaza heittäytyy rooliinsa ihailtavalla vakaumuksella, mutta elokuva on liian pitkä ja tylsä.

Tunnistettavien ja samastuttavien stereotypioiden varaan rakentava elokuva ei uskalla mennä tarpeeksi pitkälle katsauksessaan nyky-Suomesta, mutta voittaa sympaattisuudellaan.

Gabriela Pichlerin toisella ohjaamalla kokopitkällä elokuvalla on hetkensä.

Helen Mirren ja Donald Sutherland tekevät parhaat roolityönsä vuosiin viihdyttävässä mutta hieman hukassa olevassa elokuvassa.