Eettisiin ja inhimillisiin kysymyksiin kantaa ottava Captain Marvel saa paikallaan junnaavan franchisen tuntumaan himpun verran tuoreemmalta.

Graffititaiteen ja musiikkivideoiden parhaita piirteitä yhdistelevä sähköinen animaatio on vuoden parhaita – ellei paras – supersankarielokuva ja yleensäkin vuoden viihdyttävimpiä valkokangastulokkaita.

Aikuisille fantasiaseikkailulla ei ole mitään tarjottavaa, mutta 10–12-vuotiaille, jotka eivät kaipaa räjähdyksille tai hahmoille motivaatiota, näyttävä leffa varmaan kelpaa.

Lahjakkaat nuoret näyttelijät ovat teinidystopian kantava voima.

Jatko-osan humoristisessa linjassa ja mielikuvituksellisessa mittasuhteilla leikittelyssä ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että edellinen osa teki jo kaiken saman.

Vuoden 2016 yllätysjättihitin jatko-osa on juuri sitä mitä siltä odottaakin, mutta se on onnistunut säilyttämään raikkauden ja tuoreuden niin, että paikoin se tuntuu jopa alkuperäistä paremmalta.

Enemmän väkeä, tuhoa ja kosmisia visioita kuin kaikissa aikaisemmissa Marvel-elokuvissa yhteensä. Jos niistä pitää, todennäköisesti rakastaa tätäkin.

Teinidystopiasarjan viimeinen osa näyttää edelleen hienolta, mutta aikaisempien elokuvien ja lopulta itsensäkin kanssa ristiriitainen sekasotku on trilogian heikoin osa.

Pieni askel oikeaan suuntaan: Justice League on paljon parempi kuin Man of Steel ja Batman v Superman, mutta ei aivan Wonder Womanin luokkaa.

Heittämällä paras Thor-elokuva ja oikeasti hersyvän hauska Marvel-seikkailu maailmanlopusta.