Surrealistinen, hellä ja traaginen Päivien kuohu perustuu Boris Vianin vuoden 1947 romaaniin. Vianin oopperaksikin taipunut kokeellinen teos nähdään nyt kolmatta kertaa elokuvana. Sovituksesta vastaa Michel Gondry, ranskalaisohjaaja, joka ammentaa mielellään unien ja mielikuvituksen maailmasta. Kuten Tahraton mieli (2004) ja The Science of Sleep (2006), myös Päivien kuohu kutkuttaa alitajuntaa. Se on kertomus rakkaudesta ja nuoruuden katoamisesta.
Colin (Romain Duris) on äveriäs ja auttamattoman romanttinen poikamies, jonka arkea pyörittää kekseliäs miespalvelija Nicolas (Koskemattomien Omar Sy). Colin tapaa ystävän kutsuilla suloisen Chloén (Audrey Tatou), ja he rakastuvat.
Onnella on kuitenkin varjo, Chloén heikkenevä terveys. Pian häiden jälkeen Chloén keuhkoista löytyy lumpeenkukka. Hivuttavaa lummetautia hoidetaan kukkaterapialla, joka käy nuoren avioparin kukkarolle.
Päivien kuohu alkaa melko tavanomaisena rakkaustarinana, jota vahvat, hyvin toteutetut fantasiaelementit värittävät. Colin viihdyttää vieraitaan pianocktaililla, pianolla joka valmistaa cocktaileja soitettujen nuottien mukaan. Ankeriaspasteijan ankerias putkahtaa esiin vesihanasta. Kävelevä ovikello elää omaa elämäänsä, samoin hyvinkin inhimillinen kotihiiri.
Gondryn elokuva etenee riemastuttavasti 1940-luvun jazzin rytmiin, kunnes tunnelma pian puolen välin jälkeen kääntyy kohtalokkaaksi ja pohjattoman alakuloiseksi. Sitä mukaa kun Chloén tila heikkenee, taittuu elokuvan värimaailma yhä tummempaan. Colinin upea asunto vaipuu ja rapistuu. Samaa tahtia myös elokuvan loisto alkaa himmetä.
Gondryn sovitus on uskollinen Boris Vianin alkuteokselle. Kirjailijan tarkoituksena ei ollutkaan tyynnyttää, vaan järkyttää. Mutta jostain syystä se, mikä toimii luettuna, tuntuu elokuvassa yllättävän raskaalta.
Myös huumori saa elokuvan loppupuolella yhä mustemman sävyn. Vianin romaanissa on satiirinenkin puolensa. Vian vaimoineen kuului kiihkeästi seuratun filosofin Jean-Paul Sartren lähipiiriin, mutta henkilökohtaiset syyt saivat Vianin katsomaan Sartrea – ja Montparnassen eksistentialistipiirejä – kriittisin silmin. Paitsi Vianin romaanissa, myös Gondryn elokuvassa on hykerryttävää pilkkaa sartrelaista fanaattisuutta kohtaan.
Colinin paras ystävä Chick (Gad Elmaleh) on filosofi Jean-Sol Partren suuri ihailija. Colin lainaa Chickille osan omaisuudestaan, jotta tämä pääsisi naimisiin. Rahat palavat viimeistä frangia myöten Partren tuotantoon. Chickin morsian Alise (Aïssa Maïga) saa Partren yliotteesta tarpeekseen, ja tekee jotain peruuttamatonta.
Sartre-viittaus ei ole ainoa yhtymäkohta Vianin elämään. Lumpeenkukka Chloén keuhkoissa heijasteli kirjailijan omaa tragediaa. Vian kärsi terveysongelmista ja menehtyi sydänkohtaukseen 39-vuotiaana erään toisen romaaninsa elokuvasovituksen ensi-illassa.
Aikalaistodistajien mukaan Vian ei pitänyt elokuvasta, vaan kiihtyi kohtalokkain seurauksin. Gondryn elokuva tuskin olisi aiheuttanut kirjailijalle yhtä väkevää tunnekuohua. Tälle sovitukselle hän olisi saattanut jopa nyökätä hyväksyvästi.