Bobby Fischer (1943–2008) on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista ja samalla tunnetuimmista shakinpelaajista. Fischerin uran aikana shakkimaailmaa hallitsivat neuvostoliittolaiset pelaajat, mutta Brooklynin kasvatti onnistui murtamaan heidän ylivaltansa.
Fischer oli nerokas shakinpelaaja mutta henkisesti epävakaalta vaikuttava hahmo, joka aiheutti hämmennystä oudoilla vaatimuksillaan ja epäkorrekteilla julkisilla kommenteillaan. Hänen erikoinen persoonansa onkin mitä kiehtovinta materiaalia elokuvalle.
Fischeristä tehtiin muutama vuosi sitten hieno dokumentti Bobby Fischer vastaan maailma, ja etenkin sen nähdeille Pawn Sacrifice on mielenkiintoinen rinnakkaisteos. Pawn Sacrifice kertaa ensin Fischerin nuoruudenvaiheet ja sen, miten hän nousi lupaavasta nuoresta pelaajasta koko maailman huipulle. Samalla esitellään Fischerin suhde yksinhuoltajaäitiinsä. Alkuosa on kuitenkin elokuvan heikompi puolisko. Sitten elokuva keskittyy vetävästi Fischerin peliuran kiinnostavimpaan vaiheeseen, jolloin hän kamppaili shakin maailmanmestaruustittelistä neuvostoliittolaista Boris Spasskia vastaan.
Maailmanmestaruusturnaus järjestettiin vuonna 1972 Reykjavikissa. Tuolloin edettiin kylmän sodan aikaa, ja Fischerin ja Spasskin kamppailu heijasteli suurvaltojen valtataistelua. Tiedotusvälineet ympäri maailmaa ottivat asetelmasta kaiken irti.
Myös Pawn Sacrificen tekijät ovat käyttäneet näitä aineksia kekseliäästi hyväksi. Fischeristä olisi voitu tehdä pelkkä amerikkalainen sankari, mutta nyt hän on paljon muutakin. Tobey Maguiren esittämä Fischer kuvataan vainoharhaisena tyyppinä, joka näkee vakoojia ja salakuuntelijoita joka suunnalla. Sekä FBI, CIA että KGB ovat kiinnostuneita Fischerin liikkeistä, tai niin hän ainakin kuvittelee. Mestaruustaistoa käytiin samaan aikaan, kun Watergate-skandaali tuli julkisuuteen, mistä tulee Fischerin peloille lisää vettä myllyyn.
Fischerin elämästä onkin tehty eräänlainen 70-lukulainen vakoilutrilleri ja samalla elokuvaan on saatu lisää kierroksia. Shakki tuntuu jäävän elokuvassa taka-alalle, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä tarinassa on niin paljon muitakin kiinnostavia elementtejä, eikä katsojan tarvitse välttämättä tuntea peliä ennestään. Itse pelin merkittävimmät vaiheet kuvataan yksinkertaisesti, mutta niihin on saatu kiehtovaa jännitettä.
Ohjaaja Ed Zwick (s. 1952) on sitä ikäpolvea, joka varmasti muistaa hyvin Fischerin uran vaiheet. Näyttävistä toimintadraamoista tunnettu Zwick (Glory, Viimeinen samurai, Blood Diamond) on tehnyt yhden parhaista elokuvistaan. Apuna hänellä on ollut lahjakas käsikirjoittaja Steven Knight, joka tunnetaan David Cronenbergin ohjaustyöstä Eastern Promises sekä rajattuun tilaan sijoittuvasta draamasta Locke, jonka hän myös ohjasi.
Ajankuva on rakennettu tyylikkäästi ja säestetty sopivilla musiikkivalinnoilla (Jefferson Airplane, Creedence Clearwater Revival). 70-luvun tiedotusvälineiden maailmaa esitellään kekseliäästi hyödyntämällä vanhoja television uutispätkiä.
Tobey Maguire on päässyt vakuuttavasti roolihahmon pään sisään. Pienillä eleillä hän antaa kuvan päättäväisestä shakkinerosta, joka tuntuu vähitellen menettävän järkensä. Fischer on elokuvan selkeä keskushahmo, mutta sivuosissa nähdään kiinnostavia suorituksia.
Coen-veljesten A Serious Man -elokuvasta tuttu Michael Stuhlbarg on mainio Fischerin managerina. Peter Sarsgaard (An Education), jää mieleen katolisena pappina ja entisenä shakkimestarina, joka antaa Fischerille tärkeätä tukea. Kaikkein vahvin sivurooli kuuluu kuitenkin Liev Schreiberille (X-Men Origins: Wolverine), joka esittää rokkitähtimäistä Spasskia. Schreiber on täydellinen valinta rooliinsa myös siksi, että hän lausuu venäjää kuin syntyperäinen.