Florence (Saoirse Ronan) ja Edward (Billy Howle) ovat häämatkalla Chesil Beachilla. Eletään vuotta 1962. Nuoret ovat rakastuneet toisiinsa nopeasti. Ylemmästä keskiluokasta tuleva Florence on ihastunut Edwardissa esimerkiksi siihen, että ”hän ei erota croissantia patongista”. Florence soittaa viulua jousikvartetossa ja unelmoi sen menestyvän tulevaisuudessa. Edward ponnistaa vaatimattomammista oloista. Älykäs nuorukainen on kuitenkin opiskellut yliopistossa historiaa ja haaveilee historiallisten teosten kirjoittamisesta työkseen. Florence kuuntelee vain klassista musiikkia, kun taas Edward on viehättynyt Chuck Berryyn.
Häämatkalla Florence ja Edward huomaavat kuinka vähän he toisistaan tietävät. Vaietut tunteet nousevat pintaan ja niiden myötä myös kuilu nuorten välillä kasvaa. He törmäävät luokkaeroihin, joiden yli heidän rakkautensa piti ulottua. Edward on tottunut ratkaisemaan asioita nyrkein. Ja vaikka hän vakuuttaa jättäneensä katutappelut taakseen, hänen huono itsetuntonsa tekee hänestä herkästi loukkaantuvan tulistujan. Florence taas on vaiennut toisenlaisista asioista, joita ei haluaisi myöntää edes itselleen. Häämatkalla häiritsevät mielikuvat lapsuudesta alkavat tunkeutua Florencen mieleen.
Dominic Cooken ohjaama Rannalla perustuu Ian McEwanin samannimiseen romaaniin. McEwan on tehnyt elokuvaan myös käsikirjoituksen. Elokuvassa näytetään takaumin pariskunnan ensikohtaaminen ja rakastuminen. Palataan myös tilanteisiin, joissa Florence on hävennyt Edwardin karheutta ja esitellyt hänet muusikkoystävilleen tuttavanaan, ei sulhasenaan. Edward on menneisyydessään hävennyt äitinsä aivovammaa ja yliopistossa omaa taustaansa.
Rannalla on esteettisesti kaunis elokuva. Florencen häämatkalla kantama turkoosi mekko on kuin huutomerkki tyynessä rantamaisemassa, varoitus jonka Edward haluaa jättää huomioimatta. Kuvaaja Sean Bobbittin käyttämät kuvakulmat alleviivaat Florencen melankoliaa ja Edwardin avuttomuutta omien vihan tunteidensa edessä.
Kuten aiemmassakin McEwan-filmatisoinnissa Sovitus (2007), joka nosti Saoirse Ronanin näyttelijänlahjat valokeilaan tähden ollessa vasta 13-vuotias, myös Rannalla-elokuvassa Ronanin kiinnittäminen rooliinsa osoittautuu juuri oikeaksi valinnaksi. Ronan tekee Florencesta omansa, eikä tilalle osaa kuvitella ketään muuta. Billy Howle onnistuu hänkin hieman karkean mutta pohjimmiltaan herkän ja epävarman Edwardin roolissa.
Käsikirjoitus sen sijaan olisi voinut olla parempi, varsinkin elokuvan loppupuolella. Elokuva olisi ollut kokonaisuutena eheämpi, jos tarinaa ei olisi lopussa venytetty vielä 1970-luvulle tai varsinkaan nykypäivään asti. Nyt elokuvan loppupuoli tuntuu liian selittelevältä, kuin McEwan ei olisi luottanut romaaninsa tunnelmien välittyvän jo vahvojen näyttelijöiden ja alkupuolella niin taidolla luodun hienovaraisen dialogin ansiosta.
Lisäksi elokuvan aikajana on välillä hyvinkin sekava. Katsoja ei aina pysy mukana siinä, mihin aikaan jokin tietty takauma vie. Useista takaumista huolimatta elokuvaan on jätetty tarpeettoman paljon pitkiä, kiusallisia hetkiä hotellihuoneessa. Taitavammalla leikkauksella elokuvasta olisi saanut vielä toimivamman.