Keskiaikaista kylää ympäröivässä metsässä elää ihmissusi, jota kyläläiset lepyttelevät täydenkuun aikaan eläinuhreilla. Pitkään yhteiselo onkin toiminut, mutta eräänä päivänä kylän asukas, nuori tyttö löydetään pellolta kuoliaaksi raadeltuna. Kyläläiset päättävät vihdoin hankkiutua eroon heitä piinaavasta pedosta. Osa väestä lähtee metsästysretkelle, osa päättää odottaa paikalle kutsuttua ihmissudenmetsästäjää.
Metsästysretki ei pääty hyvin, mutta myös ihmissudenmetsästäjän saapuminen tuo mukanaan omat ongelmansa. Gary Oldmanin esittämä soturipappi Solomon kun kertoo, että petoa on turha etsiä metsästä – mitä todennäköisimmin se on yksi kyläläisistä ja asuu pahaa-aavistamattomien uhriensa naapurissa. Solomonin joukot perustavat kylään oman inkvisitiota muistuttavan tuomioistuimen. Mikä vielä pahempaa, asian pöydälle nostaminen tuntuu aktivoineen ihmissuden suoraan hyökkäykseen kyläläisiä kohtaan.
Kaiken hälinän keskipiste on Valerie. Nuori nainen on ollut aikeissa karata köyhän puunhakkaajarakastettunsa kanssa välttyäkseen järjestetyltä liitolta varakkaamman perheen pojan kanssa, kun ihmissuden hyökkäys muuttaa suunnitelmat. Pian alkaa myös vaikuttaa siltä, että hirviöllä on omat suunnitelmansa Valerien suhteen, mikä nostaa tytön Solomonin silmätikuksi.
Amanda Seyfried on omiaan vähän isommille lapsille suunnatun satupäivityksen päähenkilöksi. Hän on aikaisemminkin suoriutunut niin romanttisista kuin vakavammista rooleista, ja hänen suuret silmänsä ovat täydelliset tarkkailemaan läheisiä epäluulon sävyttäminä. Hänestä kilpailevina nuorukaisina näyttäytyvät Shiloh Fernandez ja Max Irons eivät näyttelijöinä ole kovin kypsiä, mikä rampauttaa elokuvan romanttista puolta, mutta he selviytyvät kuitenkin puhtain paperein. Niminäyttelijät sivuosissa tukevat nuoria pääosanesittäjia, mutta Oldmanin ylinäytteleminen tuntuu olevan kuin jostain toisesta elokuvasta. Tarina alkaa kunnolla hengittää vasta, kun hänen otteensa siitä irtoaa.
Kylän ja sitä ympäröivän metsän visuaalinen tyylittely näyttää hyvältä. Ihmissusi on näyttäytyessään varmaan monelle pettymys, mutta se sopii hyvin saduista lainattuun kuvamaailmaan. Omassa hölmössä viitekehyksessään Red Riding Hood – Punahilkka toimii sen verran hyvin, että voi miettiä miltä Twilight-saaga näyttäisi tällä hetkellä, jos Hardwicke olisi saanut jatkaa ohjaajana ensimmäisen osan jälkeenkin.
Jouni Vikman
Tähdet: ★★★
Red Riding Hood – Punahilkka