Riddick

5.9.2013 11:03
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 06.09.2013

Kulttistatusta nauttiva, vuonna 2000 valmistunut Pitch Black oli pienen budjetin scifi-kauhuilu, jonka omaperäinen päähahmo, vankikarkuri ja murhamies Richard B. Riddick (Vin Diesel) nousi antisankarin asemaan. Pimeässä näkevä, pirullisen tehokas hahmo nosti David Twohyn ohjaaman elokuvan kiinnostavuusarvon genren ystävien joukossa taivaisiin ja teki Dieselin möreä-äänisestä lihaskimpusta toimintaelokuvien tähden. Riddickin hahmo jäi Pitch Blackin jälkeen elämään, ja hahmon taustoja avattiin lisää vuonna 2004 ilmestyneessä animaatiossa The Chronicles of Riddick: Dark Fury. Animaatio sijoittuu tarinakronologiassa Pitch Blackin ja animaation kanssa samana vuonna julkaistun Riddickin aikakirjat (The Chronicles of Riddick) -elokuvan väliin.

Siinä missä Pitch Black oli rosoinen, aikuiseen makuun tehty sci-fitrilleri, suunnattiin Riddickin aikakirjat nuoremmalle katsojakunnalle. Alkuperäiseen nähden nelinkertaisella budjetilla tehty elokuva oli kuitenkin ulkokultaisella koreudella pilattu toimintaseikkailu, josta jäi puuttumaan Pitch Blackissa viehättänyt kotikutoisuus. Riddickin omalaatuista hahmoa muokattiin antisankarista perinteisemmän sankarin muotoon. Riddickin ystävät ovatkin odottaneet hahmon paluuta alkuperäiseen karskiuteensa, ja nyt yksinkertaisesti hahmon nimeä kantava elokuva pyrkii palkitsemaan odotuksen.

Karulle, auringon paahtamalle planeetalle kuolemaan jätetty Riddick ei ole kovin helposti tapettavaa sorttia. Paikallisten elämänmuotojen kanssa kamppaileva ja niiden rinnalle sopeutuva Riddick ei myöskään aio jäädä loppuelämäkseen nimettömälle planeetalle.

Kun Riddick löytää palkkasotureiden tukikohtanaan pitämän rakennuksen, mies kehittää suunnitelman päästä pois. Hätäsignaalin kutsumana planeetalle laskeutuu kaksi alusta, joissa matkaavilla on Riddickin suhteen erilaiset agendat. Eikä Riddick oikein tahdo taipua niistä kumpaankaan.

Pitch Blackin tapaan pienellä budjetilla toteutettu Riddick on sekä tyylillisesti että tarinallisesti paluu hahmon alkulähteille. Poissa ovat Aikakirjojen krumeluurit ja tilalla on Pitch Blackin alkukantainen raakuus. Riddick on jälleen tehokas ja arvaamaton tappokone, jossa inhimillisistä tunteista nähdään vain häivähdys. Harmillisesti tämä paluu on tehty niin yksi yhteen, että elokuva tuntuukin lähes Pitch Blackin uudelleenfilmatisoinnilta.

Elokuva ei avaa Riddickin hahmoa juurikaan lisää, vaan keskittyy pääosin Riddickin ja planeetan eläimistön sekä Riddickin ja palkkasotureiden kissa ja hiiri -leikin kuvaamiseen, pimeässä hiiviskelyyn ja henkilöiden hengiltä napsimiseen yksi kerrallaan. Lopputuloksesta tulee tarinaltaan yksiulotteinen, mutta tyylillisesti kiehtovan näköinen sci-fiseikkailu, josta huokuu omin käsin tehty tunnelma. Ohjaaja Twohyn ja tuottajana toimineen Dieselin rakkaus luomaansa hahmoon näkyy elokuvassa vahvasti, mikä varmasti saa alkuperäisen hahmon ystävät kiittämään. Vihjeitä annetaan myös Riddickin tarinan jatkumisesta edelleen.

Riddick -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa