Eletään vuotta 1957. Yksinäinen rouva Harris ansaitsee vaatimattoman elantonsa kiertämällä päivän mittaan siivoamassa erilaisten ihmisten lukaaleja. Hän ei itse halua elämältään mitään, mitä nyt edelleen odottaa miestään palaavaksi jo kymmenen vuotta aikaisemmin päättyneestä sodasta. Päin vastoin, rouva Harris on aina valmis venymään ja antamaan itsestään, vaikka vastapuoli ei välttämättä sitä ansaitsisikaan.
Rouva Harris on valmis katsomaan läpi sormiensa muiden puutteita, vaikka se vaikeuttaisi hänen omaa elämäänsä. Sitä puolestaan piristävät pistäytymiset pitkän työpäivän päätteeksi pubissa myös kodinhoitajana toimivan parhaan ystävättären kanssa. Siinä sivussa voi kevyesti flirttailla aavistuksen renttumaisen vedonvälittäjän kanssa.
Kunnes eräänä päivänä, pihin ja rahapulaan vedoten palkanmaksua lykkäävän asiakkaan luona rouva Harris näkee jotain ihanaa: ainutlaatuisen haute couture -muotiunelman. Hän huomaa yhtäkkiä haluavansa jotain. Ei siksi, että hän olisi turhamainen, mutta Diorin luomus koskettaa itsekin käsistään kätevän, käsityötä arvostavan mutta käytännöllisyyden nimeen aina vannoneen naisen sydäntä. Rouva Harris haluaa elämäänsä edes rahtusen turhaa kauneutta, hän haluaa olla osa sitä yltäkylläisyyden unelmaa, joka muotiluomuksiin liitetään.
Siitä eteenpäin rouva Harris säästää jokaisen pennin ja yrittää keksiä lisää tapoja tienata. Kaikki hänen toimintansa tähtää matkaan Ranskaan Diorin putiikkiin ostamaan alaluokkaisen naisen saavuttamattomissa olevan unelman.
Rouva Harris lähtee Pariisiin on viehättävällä tavalla vanhanaikainen elokuva, jossa hyvyyteen vastataan lopulta hyvyydellä, vaikka kohde olisi lähtökohtaisesti kuinka stereotyyppisen ylimielinen ranskalainen. Ainakin hyvyys palkitaan, koska niin käy näissä elokuvissa, joissa Pariisissa pistäytyessä Eiffel-torni näkyy joka ikkunasta ja rakkaan perässä lentokentälle sännätessä tämä aina löytyy ihmisvilinästä.
Samasta syystä se myös hieman vaivaannuttava elokuva. Se on naiivimpi kuin naiivi päähenkilönsä, eikä siinä ole yhtä ainutta hahmoa, jonka lopputulema ei olisi selvä sillä hetkellä, kun hän astuu kuvaan. Elokuva yllättää lähinnä sillä, että se onnistuu jatkuvasti ylittämään oman ennalta-arvattavuutensa.
Elokuvan viehätys perustuu täysin siihen, kuinka paljon on valmis sietämään päästäkseen tutustumaan aidosti ihastuttavien muotitekeleiden maailmaan – ja ennen kaikkea, kuinka paljon rakastaa rouva Harrisia esittävää Lesley Manvillea. Ihanaa, ihanaa Lesley Manvillea.
Rouva Harris lähtee Pariisiin kuhisee erinomaisia nuoria ja vanhempia näyttelijöitä, mutta Manville on sen liima ja ankkuri. Hän saa uskomaan, että rouva Harrisin kaltaisia enkeleitä oikeasti on olemassa. Vieläkin tärkeämpää on, että hänen rouva Harrisinsa puolesta jännittää, vaikka sille ei ole tarvetta, ja toivoo hänen elämäänsä samaa kauneutta, jota hänen sisällään on.
Jouni Vikman