Sota on julistettu

2.11.2012 08:27
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 02.11.2012

Osoittaa melkoista kanttia tehdä omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva, kun aiheena on omalla lapsella todettava vakava aivokasvain. Onkin ilahduttavaa huomata, kuinka raikkaasti vakavaa aihetta on onnistuttu käsittelemään. Katsojaa ei pakahduteta epätoivoon ja surkutteluun, vaan Sota on julistettu hengittää ja sisällyttää draamaan arkisten tilanteiden huumoria ja vauhtia.

Kunnon metaelokuvan tavoin Sota on julistettu -elokuvan kaksi päätekijää, ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Valérie Donzelli ja käsikirjoittaja-näyttelijä Jérémie Elkaïm ovat entinen pariskunta, jotka omiin kokemuksiinsa pohjautuen näyttelevät pariskuntaa, jonka konttausikäinen poika käyttäytyy ikäisistään poikkeavalla tavalla.

Nuoren parin asuntoremontti ja uusi työpaikka jäävät toissijaisiksi, kun pojan kasvoista löydetään huolestuttavaa epäsymmetrisyyttä. Epätoivoa vastaan alkaa pitkä taistelu, joka on nielaista kaiken elämän vanhempien ympäriltä; vapaa-ajan, ystävät, työt, sukulaiset ja parisuhteen. Näinkö tässä kävi – ja miksi, pohtivat toisiaan tukemaan pyrkivät äiti ja isä rakkauslapsensa sairauden mukanaan tuomaa hallitsematonta muutosta. Sairauden pitkäkestoista vaikutusta vanhempiin ei elokuvassa ehditä käydä läpi niin läheltä kuin olisi yhteiskunnallisesti syytä, mutta ajatus siitä välittyy katsojan pureskeltavaksi.

Voimakkaimpia tunteita tarkoin säätelevä elokuva on kuitenkin enemmän tarina rakkaudesta ja rakastavasta parisuhteesta kuin lapsen sairauden hoidosta. Pojan kohtalolla ei lopulta ole suurtakaan merkitystä. Loputtomiin hoitoihin sidotun lapsen elämä ei ole vanhempien käsissä, oma asennoituminen sen sijaan on.

Synkkää aihetta käsitellään intiimisti vain vanhempiin ja heidän läheisimpiin tuttaviinsa keskittyen. Pirteän huumorin sävyttämä tarina on rytmitetty hyvin ja ilmavasti. Draaman lisäksi Sota on julistettu -elokuvaa voi luonnehtia surulliseksi komediaksi. Huumoria löytyy aina, mutta Rimakauhua ja rakkautta -sarjan tavoin usein pohjimmiltaan surullisista tilanteista. Vauhtia tarinaan tuovat arkiset kiireet, kuten ajokohtaus juna-asemalle. Luonnollinen osa päivää eikä päälle liimattu takaa-ajo.

Donzelli ja Elkaïm tulkitsevat epätietoisia ja pelokkaita vanhempia eri tavoin. Elkaïm välittää pelkoaan herkästi, kun taas sulkeutuneempi Donzelli pitää huolet sisällään odottamassa raivoisaa purkautumista. Arjen huolista irtautuneet harvat ilon hetket paistavat luonnollisina molempien kasvoilta.

Väriä kohtauksiin tuovat myös sympaattisen aidot isovanhemmat, jotka eivät voisi olla kauempana toistensa maailmoista. Ilman lapsenlapsen yhdistävää vaikutusta naiskumppanin kanssa elävä isoäiti olisi skandaali toisen sukuhaaran vanhoilliselle muorille.

Elokuvan aiheesta olisi saanut saarnaavan ja esimerkiksi vanhempien sairaalayöpymisten epäkohtiin puuttuvan itkudraaman, mutta Sota on julistettu pysyy onneksi kaukana pimeyden loputtomasta kuilusta. Voi vain toivoa yhteiskunnan päättäjien olevan elokuvan yleisössä vastaanottavaisin mielin.

Sota on julistettu -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa