Surunkesyttäjät

Suru on voimakas tunne mutta silti jokaiselle yksilöllinen. Siksi ei olekaan yksiselitteisiä ohjeita sen yli pääsemiseksi. Kotimainen dokumentti kuitenkin antaa ymmärtää, että se on mahdollista.

24.2.2022 08:02
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.02.2022

Suru on yksi vahvimmista ihmisen tunteista. Se pureutuu syvälle ja vaikuttaa niin psyykkisesti kuin jopa fyysisesti. Silti se on varsinkin suomalaisessa kulttuurissa tunne, joka aiheuttaa ympäristössään epämukavuutta. Surevalta tunnutaankin joko ”paranemista” normaaliolotilaan tai ainakin surun pitämistä henkilökohtaisena asiana.

Mutta pitäisikö niin olla – ja onko se ylipäätään mahdollista. Ohjaaja Mina Laamo ei hämmästyisi, vaikka tätä aikaa piinaavat mielenterveysongelmat ja ahdistuneisuushäiriöt, jopa kansantautimme alkoholismi johtuisivat ainakin osittain siitä, että suru pyritään hektisessä maailmassamme tukahduttamaan, koska se on prosessina niin hidas.

Surunkesyttäjät-elokuvassaan Laamo antaa joukon suomalaisia ihmisiä kertoa surustaan. Hän antaa kaikille tilaa tasavertaisesti avautua tilanteestaan ja surunsa syistä. Se kuvaa hyvin tunteen ongelmallisuutta: se on kaikille henkilökohtaisesti yhtä suuri, vaikka ulkopuolisen tekisi mieli arvottaa kohtaloita.

Nimellään Surunkesyttäjät antaa ehkä hieman harhaanjohtavan kuvan siitä, että sen esittelemät ihmiset olisivat pistäneet tunteen valjaisiin. Ei välttämättä kuitenkaan ole olemassa mitään taikatemppua, jolla se onnistuisi. Ennemmin on keinoja selviytyä sen yli ja oppia elämään sen kanssa. Avautumisellaan dokumentin ihmiset saattavat korkeintaan valaa surun pauloissa olevaan uskoa siihen, että se on ylipäätään mahdollista.

Surun ongelmallisuudesta kertoo myös se, että välillä katsoja tuntee itsensä hieman tirkistelijäksi päästessään tutustumaan tuntemattomiin näin intiimillä tasolla. Siinä helpottaa elokuvan visuaalinen toteutus. Tarinoitaan kertovien ihmisten lomaan on leikattu tunnelmiltaan hyvin erilaisia kuvituksia.

Aluksi niitä kuvitteleekin nimenomaan tarinoiden kuvituksiksi. Sitten tajuaa, että se ei ole lainkaan ollut niiden tarkoituksena. Silti ihmismieli alkaa etsiä yhtäläisyyksiä ja vertauskuvallisuuksia niiden ja tarinoiden välille.

Ehkä kuvien vapaa assosiointi onkin vertauskuva surun kanssa selviämiselle: on vain elettävä hetki kerrallaan.

Jouni Vikman

Lisää luettavaa