Talo jossa kello tikittää

GENRE ENSI-ILTA 05.10.2018 TÄHDET

Ylikliseinen, tylsistyttävä ja kokonaisvaltaisesti hölmö lastenelokuva ei sykähdytä tai tarjoa mitään uutta.

Kidutuskauhuleffojen mestari Eli Roth on selkeästi muuttunut mies. Aiemmin tänä vuonna hän ohjasi toimintaleffan Death Wish ja nyt listalle seuraavaksi on päässyt… lastenelokuva?

Talo jossa kello tikittää -elokuvan synopsis kuulostaa sinänsä hauskalta: epäsuosittu pikkupoika (Owen Vaccaro) menettää vanhempansa ja muuttaa äitinsä veljen (Jack Black) luokse. Veljen naapurissa asuu myös omituinen ranskalaisnainen Florence (Cate Blanchett).

Molemmat aikuiset paljastuukin velhoiksi ja noidiksi, joten pikkupoika päättää alkaa harjoitella taikuutta setänsä avulla hänkin.

Siitä se alamäki alkaakin, monella tapaa. Elokuva on nimittäin taianomaisen tylsä.

Leffan superpahis on varsinainen kliseehirmu, jonka ruutuaika jää todella lyhyeksi. Muutkaan henkilöhahmot eivät innosta, vaan elokuvan parhaaksi hahmoksi jää kurpitsa, joka karkottaa demoneita epämääräisellä maapähkinätöhnällä.

Eikä siinä vielä kaikki! Huumori jota elokuvassa viljellään on erittäin typerää ja pyörii oikeastaan pelkästään erinäisten eritteiden ympärillä. Yhdessä kohdassa Jack Black nimittäin muuttuu alastomaksi vauvaksi, jolta roiskuu pissa. Leffan ainoa mieleen jäänyt toistuva vitsi on joka tuuttiin töräytetty kakkasuihku pensasleijonan tarjoilemana. Toki eritevitsit voivat olla hauskoja, jos on huumoritasoltaan ykkösluokkalaisen tasolla.

Selkeästi franchisen toivossa tehty sekamelska istuttaa jatkoa petaavia siemeniä, mutta ei oikein tahdo löytää kohdeyleisöään. Liian nuorille leffa voi olla liian pelottava, kun taas vähänkin vanhemmille katsojille leffa on vain myötähäpeää herättävä kikkare.

Ei siinä kuitenkaan kaikki ole huonoa. Visuaaliset efektit ovat yksi ainoista ilahduttavista puolista koko elokuvassa. Pääosin käytännön efekteillä toteutetut taikavoimat tuovat hauskaa silmäkarkkia muuten niin tylsistyttävään pakettiin. Lavasteet on toki hienot, mutta muuten huonoa elokuvaa ei ihan kivoilla lavasteilla saa pelastettua.

Valitettavasti elokuva, josta olisi voinut olla moneen, ei jätä edes hymyä huulille. Pikemminkin se ärsyttää katsojaa yrittämällä olla uusi Harry Potter.

Eli Rothin viimeisimpien elokuvien perusteella hänen olisi ehkä syytä pitäytyä kauhugenressä, sillä missä juuret siellä sydän.

 


Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut