Korealainen The Isle on ehtinyt jo muutamilla elokuvafestivaaleilla kahmia palkintoja, eikä sen nähtyään sitä jää yhtään ihmettelemään. Elokuva on hypnoottinen sukellus ihmismielen sokkeloihin, jossa kauhu ja kauneus sekoittuvat hienosti. Siitä tulee etäisesti mieleen Kwaidanin maalauksellisuus. The Islen todellisuus on kuitenkin hyvin paljon raadollisempi ja julmempi kuin kaukaisen edeltäjänsä.
Hee-Jin on kaunis mutta mykkä kalastusmökkikylän vuokraemäntä, joka myy päivisin kalan syöttejä ja ruokaa, ja öisin myös itseään väsyneille kalamiehille. Mökkikylä on itse asiassa hajanainen kokoelma lammella kelluvia lauttoja, jonne pääsee vain Hee-Jinin veneellä. Monet vieraat tulevat sinne kutemaan ja toiset muuten vain pakoon. Kalastus on sijaistoimintaa.
Eräänä päivänä yhden mökeistä vuokraa entinen poliisi Hyon-Shik, joka on mustasukkaisuuksissaan tappanut vaimonsa ja pakenee nyt virkaveljiään. Elämänhalu on jäänyt jonnekin todella kauas ja varsin pian mies yrittää itsemurhaa. Hee-Jin ennättää kuitenkin väliin ja pelastaa miehen. Tästä käynnistyy heidän välisensä surullinen ja liikuttava rakkaustarina, jonka onnistumiseen tosin ei usko katsojakaan.
Epästabiilien ihmisten kohtaamiset lammella johtavat ristiriitoihin, mustasukkaisuuteen ja väkivaltaan. Hyon-Shik ja Hee-Jin haparoivat kumpikin toivon ja epätoivon kaislikossa ja elokuva vilisee todella kouraisevia vertauskuvia ihmisien ja kalojen välillä. The Isle tekee kaloille sen minkä Amores Perros teki koirille. Kun poliisit saapuvat etsimään Hyon-Shikiä, tämä menettää heikotkin toivonrippeensä ja yrittää itsemurhaa nielemällä kasan kalastuskoukkuja ja repimällä ne ulos kiduksistaan.
Toisaalla itseään täynnä oleva liikemies hurmaa naisystäväänsä fileroimalla elävän kalan kyljet sushiksi ja päästämällä kalatorson takaisin lampeen. Ihmiset eivät tunnu kohtelevan toisiaan sen paremmin kuin kalojakaan ja toista ihmistä tarvitaan lähinnä hyväksikäytettäväksi. Sanoma on kovin synkkä, mutta lopussa tuskan joukosta voi nähdä myös positiivia viestejä, jos katsoo oikein tarkasti.
The Isle on elokuva, joka tulee katsoa hiljaisuudessa ja isolta kankaalta. Sen voima nousee monitasoisesta käsikirjoituksesta, jollaisia toivoisi nykyisin enemmänkin; sekä upeasta kuvauksesta ja kauniin hyytävästä naispääosan roolista (Seo Jeong). The Isle on mielentila, jossa on mahdollista viettää hetki, mutta elokuvan päätyttyä on kuitenkin helpottunut olo, että siitä on pääsyt pois.