”Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty.”
Ja kun sekaan heitetään loraus kemikaali X:ää, syntyy ei pelkästään tyttöjä, vaan Tehotyttöjä. Koeputkikolmoset Papu, Pipa ja Poppana (alkuperäisiltä nimiltään Blossom, Bubbles ja Buttercup) ovat siis syntyneet puolivahingossa kiltin tiedemiessedän laboratoriossa, ja kyseinen professori Utonium on myös tyttöjen isähahmo. Isojen, pyöreiden päiden, suloisten töpökäsien ja -jalkojen sekä teevadin kokoisten silmien lisäksi tytöt omaavat joukon teräsmiesmäisiä supervoimia. Tytöt rakastavat isäpappaansa, pehmoleluja, leikkimistä, loputonta kikattamista ja hakkaavat siinä välissä pahiksia paskaksi.
The Powerpuff Girls aloitti pienenä välipalana osana isompaa showta 1995, mutta sai 1998 oman sarjansa. Sittemmin sarja on voittanut Emmy -palkinnon ja on mitä suurin yleisösuosikki. Suomessa sarjaa esittää Nelonen torstai- ja perjantaiaamuisin epäinhimillisen aikaisin – mutta sarja on kyllä erittäin hyvä syy nousta sängystä. Siinä viehättävät hauska sekoitus ylisöpöä tyttöenergiaa ja väkivaltaista supersankaritarinointia, mutta myös sarjaan ujutetut viittaukset elokuviin, kirjallisuuteen sun muuhun populaarikulttuuriin sekä salavihkainen ”aikuisempi” huumori.
Elokuva sijoittuu aikaan ennen tv-sarjaa ja kertoo tyttöjen syntytarinan ja kuinka heistä tuli asuttamansa Tuusvillen (Townsville) virallisia supersankareita. Pahaa tarkoittamattomien, käytännössä vastasyntyneiden Tehotyttöjen elämä vaikeutuu, kun tarhassa opittu hippa riistäytyy supervoimaisten, mutta irtaimiston arvoa ymmärtämättömien tenavien käsistä suureksi tuhojuhlaksi. Kun he (oikeutetusti) kuvittelevat kaikkien vihaavan heitä, astuu kuvaan professori Utoniumin laboratorioapina Jojo, nyt itsekin kemikaali X:ää nauttineena maailmanvalloituksesta haaveilevana superälykkäänä Mojo Jojona, joka saa hyvän työn varjolla puhuttua tytöt auttamaan itseään. Mojo Jojon hieno suunnitelma kostaa apinoita vangitseville ja alistaville ihmiselle johtaa katastrofiin toisensa jälkeen ja lopulta tyttöjen on ravisteltava itsensä itsesäälin syleilystä ja palata näyttämölle. On aika TAPPAA!
Elokuva noudattelee yksi yhteen sarjan hyvin pelkistettyä suorien linjojen ja pyöreiden muotojen grafiikkaa, mutta toimii yllättävän hyvin kankaallakin. Vain paikoitellen vaivaa pieni pitkitetyn tv-jakson tuntu, mutta vain ohimennen. Alkukuvana nähdään jakso Dexterin laboratoriota, joka on toinen Tehotyttöjen luojan ja ohjaajan Craig McCrackenin luomus. Tässä ala-asteikäisen Dexterin pyrkimykset ratkaista periaatteessa yksinkertaiset ongelmat mitä megalomaanisimmilla keksinnöillään eivät aivan pääse huippuunsa, mutta pätkä on silti hauska alkupala.
Vanhempien, jotka eivät halua opettaa lapsilleen, että väkivalta ratkaisee, on siis paras pitää lapset kotonaan. Vanhemmat, joiden mielestä väkivallan käyttö on oikeutettua, kunhan kotona ollaan nukkumaanmenoaikana, puolestaan voivat hyvällä mielellä viedä 7-vuotiaansa elokuviin. Elokuvasta esitetään suomeksi laadukkaasti dubattu versio, tosin ainakin pääkaupunkiseudulla pyörii yksi kopio myös alkuperäisenä versiona.