Tideland

Terry Gilliam on tehnyt omannäköisensä elokuvan, jossa on väläyksiä kiistämättömästä lahjakkuudesta, mutta elokuva jää tarinaltaan keskeneräisen tuntuiseksi.

16.3.2007 00:00
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 16.03.2007

Monty Python -legenda Terry Gilliamilta (s. 1940) kului seitsemän vuotta elokuvan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa jälkeen, ennen kuin seuraava elokuva tuli valkokankaille.

Pitkän tauon jälkeen Gilliam teki kaksi elokuvaa lähes samanaikaisesti. Toissa vuonna ilmestyneen Grimmin veljesten jälkeen valkokankaille saapuu Tideland, joka perustuu Mitch Cullinin kulttiromaaniin. Tideland kuvattiin nopeasti ja pienellä budjetilla sillä välin, kun Grimmin veljesten tuotannossa oli tauko. Gilliamilla oli kiistoja tuotantoyhtiön ja etenkin Weinsteinin moguliveljesten kanssa Grimmin veljesten lopullisesta leikkauksesta, ja elokuva pantiin kuukausiksi jäihin.

Grimmin veljekset oli useimmille Gilliamin faneille pettymys. Tideland on selvästi kiinnostavampi tapaus, vaikkei se ylläkään Gilliamin parhaiden töiden, kuten Brazil (1985), Fisher King (1991) tai 12 apinaa (1995), tasolle.

Gilliamin omien sanojen mukaan Tideland on ”Liisa ihmemaassa kohtaa Psykon”, mikä onkin osuvasti sanottu. Elokuvan päähenkilö on nuori tyttö, joka Liisan tavoin seikkailee ihmemaassa ja juttelee jänisten ja oravien kanssa. Psykosta muistuttavat muumioituneet ruumiit ja kauhuelokuvan ainekset.

Noin kymmenvuotiaan Jeliza-Rosen (Jodelle Ferland) hippivanhemmat ovat narkomaaneja. Jeliza-Rose piikittää rockmuusikko-isälle (Jeff Bridges) kamaa suoneen, jotta tämä pääsisi ”lomalle”. Bändäriäiti Queen Gunhilda (Jennifer Tilly) yrittää päästä riippuvuudesta eroon vaihtamalla heroiinin suklaaseen. Molempien vanhempien kuoltua Jeliza-Rose jää orvoksi autioon taloon syrjäiselle maaseudulle. Hän alkaa elää omassa sisäisessä fantasiamaailmassaan seuranaan neljä nukenpäätä, joilla on kaikilla nimet ja äänet.

Jeliza-Rose tutustuu lähistöllä asuvaan noitaa muistuttavaan Delliin (Janet McTeer) ja hänen henkisesti jälkeenjääneeseen veljeensä Dickensiin (Brendan Fletcher). Jeliza-Rosen ja Dickensin välille syntyy erikoislaatuinen ystävyys.

Tideland on visuaalisesti aitoa Gilliamia. Elokuvassa on mielikuvituksellisia fantasiajaksoja ja kauniisti kuvattuja kohtauksia. Tidelandin ongelma on käsikirjoituksessa ja sen toteutuksessa, ja se ei olekaan aivan pieni ongelma. Tarina ei tunnu etenevän mihinkään, ja tulee vaikutelma, että kokonaisuus ei ole Gilliamilla ollut täysin hallinnassa.

Tideland on paikoin yhtä kiusaannuttavaa sekamelskaa ja kohellusta. Brendan Fletcherin naamanvääntelystä tulee mieleen, että henkilöohjauksesta vastaa Gilliamin sijaan Jouko Turkka.

Puutteista huolimatta Gilliamin kiistämättömän lahjakkuuden voi elokuvassa nähdä, vaikka se tuleekin esiin vain väläyksittäin. Tideland on ohjaajansa näköinen elokuva, joka jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.

Jussi Huhtala

Lisää luettavaa