Total Recall

/ GENRE , ENSI-ILTA 31.08.2012 TÄHDET

”Kun päättyy tää, muisto vain jää”, toteaa kaunis kappale. Monilla ei kuitenkaan ole aikaa, rahaa tai rohkeutta kokea mullistavia asioita joita muistella. Tähän markkinarakoon iskee Rekall-firma, joka iskostaa aivoihin herkullisia muistoja niille, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua kokea aitoa asiaa. Voi tietysti ihmetellä miksi kukaan haluaisi palata lomalta liukuhihnan ääreen muistellen olevansa maailman pelastanut superagentti. Ehkä tällaisista epäloogisuuksista johtuen robotteja kokoavaa Douglas Quaidia varoitellaan moisesta firmasta.

Muistin kanssa pelaava yhtiö vetää silti omituisten unien vaivaamaa Douglasia puoleensa kuin liekki perhosta. Hän istuu operaatiotuoliin varoitusten saattelemana: vääriä muistoja ei voi muodostaa todellisten asioiden päälle – mutta mitä salaisuuksia tylsistyneellä tehdastyöläisellä voisi olla.

Kun operaatiosali yllättäen täyttyy ruumiista, on Douglasin kysyttävä itseltään, onko hän oikeasti agentti, jonka muistia on muokattu? Ovatko hänen vaimonsa ja työtoverinsa vain silmälumetta? Kuka on aivopessyt hänet, ja miksi kaikki yrittävät tappaa hänet?

Douglas joutuu keskelle valtapeliä, jota käydään lähes asuinkelvottomaksi käyneellä maapallolla. Maailma on jakautunut valtaa pitävään Britanniaan ja pallon toisella puolella sijaitsevaan työläiskoloniaan, josta emomaassa käydään tekemässä alipalkattua duunia maapallon läpi rakennetun tunnelin kautta. Joku haluaa keikuttaa tasapainoa, ja vaikuttaa siltä, että Douglasin aivoihin on kätketty tärkeä salaisuus. Mutta kuuluuko se valtaa pitäville vai vastarintaliikkeelle?

Viime aikoina tuuliajolla ollut Colin Farrell on uskottava valinta Douglas Quaidiksi, joka kuoriutuu arkista elämää viettävästä duunarista tappokoneeksi. Kate Beckinsale kanavoi Underworld-elokuvista tuttua sankaritartaan, tällä kertaa pahisten puolella. Total Recall on käytännössä yksi pitkä takaa-ajo, jonka vauhdikkuus on jopa liiankin hengästyttävää. Monin paikoin mekastuksen sekaan toivoisi enemmänkin suvantokohtia.

Mielikuvituksettomaksi moititulla uudelleenfilmatisointien aikakaudellamme ei voi olla vertailematta alkuperäistä ja uutta tulokasta: kannattiko Arnold Schwarzeneggerin vuoden 1990 Total Recall tehdä uusiksi? Jos jätetään filosofiointi uudelleenfilmatisointien tarpeellisuudesta, on sanottava, ettei Farrellin versio ole uusinta Schwarzenegger-hitistä. Se ottaa lähtökohdakseen Dickin novellin ja syöksyy sen pohjalta aivan omaan suuntaansa. Se sisältää mukavia viittauksia vuoden 1990 versioon varsinkin joidenkin kaupunkikuvien sekä erikoisvarusteltujen prostituoitujen muodossa, mutta toimii täysin itsenäisenä teoksena. Kovin uusia näkökulmia se ei tosin edes yritä keksiä.

Turha tai ei, uusi Total Recall on vauhdikkaiden aivot narikkaan -elokuvien joukossa vallan mukiinmenevä tekele. Mikä uskomattominta, se on ensimmäinen tapaus, jota katsoessa kolmiulotteisuutta kikkailuna pitävä katsoja ihmettelee, miksi elokuvaa ei ole kuvattu 3D:nä. Sen verran hienoja monet sen tulevaisuuden loputtomiin kerroksiin rakennettua maailmaa kuvaavat otokset ovat. Voi vain kuvitella miten huikeilta jo nyt päätä huimaavat kuvat olisivat näyttäneet 3D-loppusilauksella.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat