X-Men: First Class

GENRE , ENSI-ILTA 04.06.2011 TÄHDET

Matthew Vaughn vie Marvel-sarjakuvien supervoimaiset mutantit alkulähteilleen. 1960-luvun alkupuolella ilmestyneissä ensimmäisissä X-Men-sarjakuvissa lukijoille esiteltiin joukko teinejä, joiden geneettisessä perimässä oleva poikkeama antoi heille outoja voimia. Nämä nuoret kokosi yhteen telepaattiset voimat omaava professori Xavier, joka halusi lievittää ihmisten tuntemia pelkoja evoluution seuraavaa askelta kohtaan.

Vuoteen 1963 sijoittuvassa elokuvassa Charles Xavier (James McAvoy) on itsekin vielä vasta opintojensa loppuvaiheessa oleva nuori mies. Hän on erikoistunut geenimutaatioihin ja miettii löytyykö maailmasta muitakin hänen kaltaisiaan olentoja. Hänen omat voimansa ovat kuitenkin lähinnä viihdekäytössä nuorukaisen vokottaessa opiskelijatyttöjä.

Vakavammin Xavier joutuu miettimään mutanttien esiinmarssin merkitystä, kun CIA:n agentti Moira MacTaggert (Rose Byrne) pyytää häntä avukseen. MacTaggert jahtaa vakoilijoita Yhdysvaltojen sotilasjohdossa ja on törmännyt supervoimaisiin olentoihin, jotka pyrkivät vaikuttamaan hataran maailmanrauhan kannalta tärkeisiin päätöksiin. Hän ei kuitenkaan osaa edes kuvitella, kuinka pirullinen Hellfire Clubin johtohahmojen suunnitelma on.

MacTaggertia avustaessaan Xavier kohtaa kostonhimoisen keskitysleiriselviytyjän. Vihan riivaama, metallia hallitseva Erik Lehnsherr (Michael Fassbender) jahtaa juonittelun ytimessä olevaa Sebastian Shaw’ta (Kevin Bacon), joka toisen maailmansodan aikana pakotti nuoren Lehnsherrin voimat pintaan yhdistäen ne vihaan ja tuskaan. Kohtaaminen saa sekä Xavierin ja Lehnsherrin pohtimaan elämänfilosofioitaan ja voimiensa tarkoitusta.

Etukäteen elokuvan konsepti tuntui X-Men-faneista huolestuttavalta. Aikaisemmissa elokuvissa esiteltyjen hahmojen vieminen tästä päivästä 1960-luvulle ja varsinkin sarjakuvien jatkumossa aikakauteen kuulumattomien mutanttien sekoittaminen tarinaan tuntui sankareiden vaiheita pitkään seuranneiden mielipiteiden väheksymiseltä. Huoli oli kuitenkin turha, sillä X-Men: First Class nousee heti X-Men 2:n jälkeen sarjan toiseksi parhaaksi elokuvaksi.

Kick-Ass-elokuvan kaltaisia herkullisia ylilyöntejä on turha odottaa. Vaughn pitää elokuvansa toiminnan pienimuotoisena ja sen maailma nousee 1960-luvun James Bond -elokuvien tieteisfantasioista. Lyhyesti, elokuva tavoittaa täydellisesti 1960- ja 70-lukujen X-Men-sarjakuvien tunnelman, kun mutantit olivat vasta nousemassa maailmanpolitiikassa vaikuttavaksi voimaksi ja jokaisen uuden supervoimaisen yksilön kohtaaminen oli tapaus.

60-luvun estetiikka henkilöiden habituksessa ja ympäristöissä ei ole vain retroilua, se tuntuu täysin luonnolliselta ja modernilta. Vaikutelmaa lisää, että vaikka tekijöillä olisi ollut mahdollisuus mitä mahtipontisimpiin tietokone-efekteihin, tehosteet pidetään sopivan vanhanaikaisen oloisina mutta silti näyttävinä. Sopivan säännöllisesti esiteltävien mutanttivoimien lomassa ei ole vain suvantokohtia, vaan elokuvan hiljaiset hetket ovat tärkeitä päästäessään katsojan lähelle erilaisuuttaan eri tavoin käsitteleviä hahmoja.

Näyttelijät sopivat osiinsa mainiosti; ei kestä kuin hetken ennen kuin heidät näkee vain roolihahmoinaan. Xavierin keräämän nuorten mutanttien joukko hämmentää poikkileikkauksellaan vanhoista ja aivan tuoreista hahmoista, varsinkin kun heidät loppupeleissä olisi voinut korvata monella muulla aikajatkumoon paremmin sopivilla, voimiensa hallintaa opiskelevilla mutanteilla.

Sarjakuvahistorian muuntelun vastapainoksi faneille tarjotaan kuitenkin rutkasti pieniä herkkupaloja X-Menien runsaasta historiasta, ja rivien väleissä myös perustellaan miten jotkut meidän aikaamme kuuluvat hahmot olisivat voineet olla aktiivisia jo 1960-luvulla.


Aiheeseen liittyvät elokuvat