Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä

Arnold Schwarzeneggerin huippuvuodet näyttelijänä sijoittuivat 1980- ja 1990-luvuille. Viime vuosina hänet on tunnettu lähinnä Kalifornian kuvernöörin pestistään, eikä häntä ole juuri elokuvissa näkynyt. Nyt Schwarzenegger on palannut politiikan maailmasta tekemään elokuvia ja julkaissut myös elämäkerran Total Recall.

Heinäkuussa 65 vuotta täyttäneen Schwarzeneggerin paluu on otettu leffafanien keskuudessa hurraten vastaan. Pelkkä miehen nimi nettiuutisessa saa välittömästi aikaan jättimäärän klikkejä.

Olen miettinyt mikä Schwarzeneggeristä tekee niin suuren tähden. Kuulun itsekin hänen faneihinsa, mutten oikein tiedä miksi.

Conan barbaari, kaksi Terminatoria ja Total Recall ovat lajityyppinsä parhaita elokuvia, mutta mikä Schwarzeneggeristä tekee niin suuren elokuvatähden? En pidä Schwarzeneggeriä kovin hyvänä näyttelijänä. En välitä hänen kehonrakennussaavutuksistaan, ja vielä vähemmän arvostan häntä poliitikkona.

Schwarzeneggeriä ei yleensäkään pidetä kovinkaan älykkäänä, mutta siinä häntä minusta aliarvioidaan. Se mikä hänessä on kiinnostavaa, on lihaksien taakse piiloon jäänyt lahjakkuus. Näyttelijänlahjoista ja poliittisista saavutuksista voi olla monta mieltä, mutta jotain poikkeuksellista täytyy olla miehessä, joka on päässyt huipulle kaikessa mitä on yrittänyt. Ensin huippu-urheilijana, sitten näyttelijänä ja poliitikkona. On selvää, että noin pitkälle ei pääse pelkillä lihaksilla, vaan hänellä täytyy olla myös poikkeuksellisia henkisiä ominaisuuksia, on se sitten älykkyyttä tai jotain muuta.

Mistä sitten puhun kun puhun Schwarzeneggerin elokuvista? Minä puhun kokemuksista, jotka on koettu videolla ja dvd:llä, ei niinkään elokuvateattereissa.
Joskus 1980-luvun alussa kuulin elokuvasta nimeltä Conan barbaari, joka oli sitä ennen tuttu sarjakuvana. Sittemmin edesmennyt ystäväni, Dorian Gray -yhtyeen basisti Juha hehkutti Conania ja kehonrakentajasta toimintatähdeksi siirtynyttä Schwarzeneggeriä niin kiihkeän voimallisesti, että kuvaus vaitonaisesta mutta älykkäästä barbaarisotilaasta on jäänyt iäksi mieleen. Kun myöhemmin näin Conanin, tajusin Juhan olleen oikeassa. Conan edusti jotain poikkeuksellista.

Toinen vastaava kokemus tuli pari vuotta myöhemmin, kun pääsin näkemään VHS-nauhalta ensimmäisen Terminatorin, joka pelasti minun ja muutaman muun varusmiehen tylsän lauantai-illan oululaisella kasarmilla.

Näin Terminator 2:n aivan vastikään 70-millisenä erikoisnäytöksenä valkokankaalta, ja sekin oli hieno kokemus, mutta jostain syystä Schwarzeneggerin elokuvat yhdistyvät mielessäni pieneen ruutuun, videonauhoihin ja dvd-levyihin. Schwarzenegger-leffoja katsotaan kotona pizzan ja oluen kanssa – ei teatterissa popcornin ja limun kanssa.

Kun puhun Schwarzeneggeristä, puhun myös ohjaajista. Schwarzeneggerin elokuvauraa ei olisi ilman sellaisia ohjaajanimiä kuin John Milius, James Cameron tai Paul Verhoeven. Schwarzenegger myöntää itsekin elämäkerrassaan, että ilman taitavaa ohjaajaa hän ei pystynyt kantamaan elokuvaa. Siinäkin piilee itse asiassa yksi Schwarzeneggerin menestyksen avaimista. Hän on osannut valita oikeat yhteistyökumppanit.

Se nyt hieman huolestuttaakin. Arska näyttää olevan vielä voimissaan, mutta löytääkö hän tuleville projekteilleen tarpeeksi luovat ohjaajakyvyt. En valita, jos hän toistaa Conanin tai Terminatorin roolin, mutta toivon että jostain putkahtaa esiin uusi James Cameron, joka keksii hänelle muitakin repliikkejä kuin ”I’ll be back”.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia.

Sarjan edellinen kolumni:
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä