007 No Time To Die on vuoden kovin lippukassamenestyjä – saattaa silti flopata kurjalla tavalla

Koronapandemia on paha paikka 100-200 miljoonan dollarin elokuville.

23.11.2021 14:31

Tuore James Bond -seikkailu 007 No Time To Die rikkoi viikonloppuna 730 miljoonan dollaria lippukassoilla. Se on vuoden kovin tulos, sekä myös koko koronapandemia-ajan ykköstulos.

Elokuva kuitenkin maksoi yli 250 miljoonaa dollaria tehdä sekä siihen päälle vielä vähintään sadan miljoonan markkinointikulut. Siirto 16 kuukauden päähän alkuperäisestä ensi-illasta maksoi myös kymmeniä miljoonia.

Hollywood-elokuvien break even -raja eli se summa, minkä elokuva pitää tienata päästäkseen omilleen on melko vaikea laskea. Pääpiirteittäin se on kuitenkin budjetti + markkinointi x 3.

Mitä paremmin elokuva tienaa USA:ssa, sitä pienempi kerroin on. Mitä enemmän elokuva taas tienaa muualla maailmassa, sitä isompi kerroin on. Yhdysvalloista sutdiot saavat noin 50 prosenttia lipun hinnasta, Kiinassa vain noin 25 prosenttia.

Tätä kaavaa käyttäen voimme päätellä uuden Bondin tarvitsevan noin 900 miljoonan lippukassatuloksen päästäkseen omilleen. Tällä hetkellä se on siis tekemässä jopa sadan miljoonan tappiot.

Elokuvan elinikä ei tietenkään lopu teatterikierrokseen, vaan elokuva tienaa vielä fyysisistä kopioista sekä suoratoistopalveluista.

MGM-studio kiistää tappiot ja hehkuttaa elokuvan huipputulosta.

Lue pitkä artikkeli Varietystä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia