Aaron Sorkin haluaisi jatko-osan The Social Networkille: ”Kirjoitan sen, jos David Fincher ohjaa sen”

Uhka vai mahdollisuus?

The Social Network

Ohjaaja–käsikirjoittaja Aaron Sorkin voitti Oscar-palkinnon The Social Networkin käsikirjoituksesta. Facebookin synnystä ja Mark Zuckerbergistä kertova elokuva on rankattu monesti 2000-luvun parhaiden elokuvien joukkoon.

Sorkin on innoissaan ajatuksesta kirjoittaa elokuvalle jatkoa. ”Haluan nähdä sen. Ja tuottaja Scott Rudin haluaa nähdä sen. Ihmiset ovat puhuneet minulle siitä, nyt kun olemme nähneet Facebookin pimeät puolet. Haluanko kirjoittaa sen elokuvan? Kyllä haluan.”

Tässä on kuitenkin yksi mutta. Ohjaajaksi hän ei kelpuuta ketään muuta. ”Kirjoitan sen vain, jos David ohjaa sen. Vaikka Billy Wilder nousisi haudastaan ja haluaisi ohjata sen, tekisin sen silti vain Davidin kanssa”, Sorkin sanoo.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut