Al Pacino näytti aikoinaan keskisormea Jason Momoalle – Momoa ansaitsi sen käytöksellään

Jason Momoa ja kömpelön fanipojan tunnustukset.

17.8.2021 21:31

Jason Momoa on tämän hetken kuumimpia Hollywood-nimiä. Hänen matkansa kohti tähteyttä ei ollut kuitenkaan erityisen mairitteleva, kuten Momoa Jimmy Kimmel Live! -ohjelmassa paljasti.

Itse Al Pacino päätti näyttää Momoalla keskisormeaan, kun lihaskimppu oli juuri saapunut Hollywoodiin.

– Käppäilin Melrose Avenuella kaverini kanssa ja huomasimme Pacinon erään ikkunan takana. Pysähdyin kannoilleni ja vietin seuraavat puolisen tuntia kävellen edes takaisin ikkunan edestä. Lopulta hän huomasi meidät, näytti keskisormea ja repesi nauramaan. Tunsin oloni hölmöksi, mutta menen todella helposti sekaisin kuuluisista ihmisistä, Momoa kertoo.

Momoa tapasi myös Liam Neesonin alkuvuosinaan.

– Olin ensimmäistä kertaa hienossa ravintolassa ja näin Neesonin siellä. Muutuin aivan fanitytöksi. En ollut tavannut aikaisemmin yhtäkään leffajulkkista. Rob Roy oli lapsuuteni lempielokuvia, joten olin aivan innoissani. Päädyin tuijottamaan häntä leveä virne naamallani. Hän pelästyi. Neeson nousi ylos ja vaihtoi toiseen pöytään.

Momoa nähdään seuraavaksi Aquaman and the Lost Kingdomissa.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia