Näyttelijä Alan Rickmanin päiväkirjat julkaistaan pian englanniksi. Nyt medioissa on lukuisia poimintoja kirjasta. Muun muassa Indie Wire nosti esiin sellaisen tiedon, että Rickman harkitsi professori Severus Kalkaroksen roolin lopettamista.
The Diaries of Alan Rickman paljastaa, että hän tuli lopettamisajatuksiin jo Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvaa kuvattaessa. Elokuvat tuntuivat jo siinä vaiheessa loputtomilta. ”Se tuntuu unimaiselta, kuin se ei koskaan olisi loppunut. Tavallaan se ei ole loppunut, eikä lopu.”
Joulukuussa Rickman kirjoitti, kuinka oli puhunut lopettamisesta agentilleen. Hän kuitenkin suostui tähdittämään vielä Harry Potter ja Azkabanin vankia.
”Päivä alkoi hienosti, kun ruutu putosi giljotiininomaisesti päähäni. Hetkellinen tajunnanmenetys, jota seurasi päivän mittainen melankolia.” Hän kirjoitti myös, kuinka Alfonso Cuarón oli selvästi ärtynyt häntä kohtaan. ”Rakastan häntä liikaa antaakseni sen jatkua liian pitkään, joten valitin setin ulkopuolella ja selvitimme välimme. Hän on valtavan Potter-paineen alla ja hän jopa aloittaa kameroiden ohjaamisen ennen näyttelijöitä. Nämä lapset tarvitsevat ohjaajaa. He eivät osaa vuorosanojaan ja Emma Watsonin lausunta on kuin Albanian rajalta.”
Rickman piti Azkabanin vangista ja kokemuksesta ohjaajan kanssa. Hän kuitenkin pysyi mukana loppuun asti ja alkoi nähdä tarinan kokonaisuuden Kalkaroksen hahmon kautta. ”Yksi pieni tiedonjyvä Jo Rowlingilta seitsemän vuotta sitten, että Kalkaros rakasti Lilyä, antoi minulle kielekkeen, jossa roikkua.”