Alkuperäinen Supernatural-näyttelijä uusii roolinsa esiosasarja The Winchesterissä

Lisää näyttelijäkiinnityksiä uutuussarjaan.

14.10.2022 20:15

Kulttimaineisen Supernaturalin tarina jatkuu uuden esiosan muodossa, kun The Winchesters käynnisti ensimmäisen tuotantokautensa tällä viikolla. Nyt sarjan tiimoilta on kantautunut lisää näyttelijäkiinnitysuutisia; Gil McKinney palaa uusimaan tutun roolinsa alkuperäissarjasta.

McKinney esitti Supernaturalin kahdeksannella ja yhdeksännellä tuotantokaudella sarjan päähenkilöiden, Sam (Jared Padalecki) ja Dean Winchesterin (Jensen Ackles), isoisää Henry Winchesteriä. McKinney julkisti uutisen omassa sosiaalisessa mediassaan.

McKinneyn esiintyminen tulee tapahtumaan sarjan seitsemännessä jaksossa. Hänen ääntään päästiin tosin kuulemaan jo tällä viikolla esitetyssä pilotti-jaksossa.

The Winchesters julkisti viime viikonloppuna järjestetyssä NYCC-tapahtumassa myös kiinnittäneensä Smallville-tähti Tom Wellingin sarjaan alkuperäisveljesten toiseksi isoisäksi. Spin-off seuraa Samin ja Deanin vanhempien yhteistä alkutaivalta; sen pääosissa nähdään Meg Donnelly ja Drake Rodger.

Sarjan Suomen esityksestä ei ole vielä tarjolla tietoa, mutta Yhdysvaltain televisiossa sen ensimmäisen kauden jaksot julkaistaan aina tiistaisin.

Alla The Winchesters -traileri.

Lähde: TVLine

 

Lisää luettavaa