Johnny Deppin ja Amber Heardin välisessä oikeudenkäynnissä on tullut ilmi, että Heard oli hyvin lähellä saada potkut Aquaman 2:sta, koska sai niin paljon negatiivista julkisuutta.
Viihdealan konsultti Katherine Arnold puhui todistajana:
– Amberin työsuhdetta oltiin purkamassa helmikuussa 2022. He eivät olisi välttämättä palkanneet häntä enää. Hänen managerinsa kuitenkin taistelivat todella hartaasti, ja lopulta hänet palkattiin uudelleen. Kaikki kunnia ei kuitenkaan kuulu pelkästään hänen agenteilleen, vaan myös elokuvan tähti Jason Momoa sekä ohjaaja James Wan olivat hänen puolellaan.
Heard kertoi aiemmin oikeudessa, että hänen valkokangasaikaansa vähennettiin huomattavasti negatiivisen julkisuuden takia. Joidenkin huhujen mukaan Heardia nähtäisiin vain vaivaiset kymmenisen minuuttia elokuvassa.
Warner Bros. -studion pomo Walter Hamada on toista mieltä.
– Ei heidän [Heard ja Momoa] välillään ollut minkäänlaista kemiaa. Eikä siinä ole mitään uutta, että pääosakaksikon välillä ei ole kemiaa. Leikkauksella ja elokuvamagialla saadaan paljon aikaseksi. Soundtrackin ja leikkaamisen avulla voi luoda keiden tahansa välille elokuvamagiaa, Hamada kertoi taannoisessa haastattelussa.
– Lopullisessa leikkausversiossa näyttää tosiaan siltä, että heidän välillään on upeaa kemiaa, mutta se kaikki on luotu jälkituotannossa. Teimme hurjasti töitä sen eteen.
Hamada kuitenkin väittää, ettei Heardin valkokangasaikaa ole pienennetty. Aquaman and the Lost Kingdom oli alun alkaen kaverikomedia Aquamanin ja Patrick Wilsonin esittämän King Ormin välillä.
Muissa rooleissa nähdään muun muassa Temuera Morrison, Dolph Lundgren ja Jani Zhao.
Aquaman and the Lost Kingdomin ensi-illan pitäisi olla maaliskuussa 2023.
Lähde: Ign