Anthony Bourdainia pettänyt ja pilkannut Asia Argento itkuisena haastattelussa: ”Ihmiset sanovat, että murhasin hänet”

Suosittu tv-kulinaristi menehtyi kesäkuussa.

Näyttelijä Asia Argento on kommentoinut ex-miesystävänsä Anthony Bourdainin kuolemaa. Bourdain menehtyi itsemurhan seurauksena kesäkuussa.

Bourdainin kuoleman jälkeen jotkut tahot syyttivät Argentoa Bourdainin kuolemasta. Argento oli laittanut Instagramiin tiettävästi Bourdainille naljailevan viestin. Hänestä levisi maailmalle myös kuvia toisen miehen kanssa.

– Ihmiset sanovat, että murhasin hänet. He sanovat, että tapoin hänet, Argento sanoi itkuisena haastattelussa.

– Ihmiset luulevat, että hänen piti tappaa itsensä tällaisen (pettämisen) takia? Hän petti myös minua. Se ei ollut meille ongelma. Hän oli mies, joka matkusti 265 päivää vuodessa. Kun näimme toisiamme, nautimme toistemme seurasta suuresti. Mutta me emme ole lapsia. Olemme aikuisia, Argento maalaili.

Argento ei uskonut, että Bourdain tekisi itsemurhan hänen vuokseen. Pari ehti olla yhdessä vuodesta 2016 saakka.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut