Autonpesijästä Marvelin pomoksi- näin Kevin Feige toteutti unelmansa

Työtä siihen vaadittiin, ei ihmeitä.

17.5.2018 03:03

Marvelin Avengers: Infinity War on viimeisin ja ehkäpä hienoin näyte Marvelin voittokulusta. Iron Man -elokuvan aloittamalle hittiputkelle ei näy loppua.

Yksi avainhahmoista menestyksen takana on Marvelin pomo Kevin Feige. Hän on itsekin aito sarjakuvafani ja sanoo tekevänsä elokuvia fanien perspektiivistä.

44-vuotiaan Feigen nousu huipulle ei ollut mitenkään selvä juttu. Hän tiesi haluavansa elokuva-alalle, mutta kouluun pääseminen oli vaikeaa. Hänet hylättiin viisi kertaa, kunnes hän lopulta pääsi USC-elokuvakouluun vuonna 1995.

Kouluaikana hän sai harjoittelupaikan tuottajina toimivilta Richard ja Lauren Shuler Donnerilta. Kuten musiikkibisneksessäkin, assistentin virka on helposti koiran virka, jossa ei pääse todellisia alan töitä juurikaan tekemään.

Feigen harjoitteluaika kuluikin koiria kävelyttäen, lounaita noutaen ja autoja pesten. Tuolloin hän kuitenkin oli yllättävää kyllä tyytyväinen tilanteeseensa ja uskoi päässeensä osaksi Hollywoodin menestyskoneistoa.

Lopulta Feige sai kuin saikin todellisia näyttöpaikkoja. Hän avusti Lauren Shuler Donneria elokuvien kuten You’ve Got Mail ja Volcano tuotannossa. Kun Donner aloitti työt X-Men-elokuvien parissa, Feige kiinnitti Marvel Entertainmentin tuolloisen toimitusjohtaja-perustajan Avi Aradin huomion.

Feige liittyi Marvelin riveihin vuonna 2000, jolloin hän toimi tuottajana Iron Man ja The Incredible Hulk -elokuville. Vuonna 2007 hänet nostettiin nykyiselle paikalleen toimitusjohtajaksi.

Tällä hetkellä hän yrittää keksi jatkoa menestykselle yhdessä Marvelin toisen luottonimen James Gunnin kanssa. Parivaljakon täytyy löytää runko Marvelin seuraavalle kymmenelle vuodelle.

Raportoidusti Avengers 4 tulee olemaan eräänlainen päätös nykyiselle elokuvauniversumille.

Lähde: CNBC

Lisää luettavaa