Avatar: The Way of Waterista poistettiin jättimäinen avaruustaistelu

Avatar 2 olisi voinut olla hyvin erilainen elokuva.

17.1.2023 12:49

Jättihitti Avatar: The Way of Water on ollut nyt teattereissa kuukauden. Lippukassoilla elokuva on tienannut jo huikeat 1,903 miljardia dollaria, eli se tulee pääsemään vähintään omilleen.

The Way of Water on jatkoa 13 vuotta sitten ensi-iltansa saaneelle Avatarille. James Cameron on suunnitellut Avatar-saagalleen viisi osaa – tosin kuudennesta ja seitsemännestäkin elokuvasta on jo puhuttu.

Elokuvan käsikirjoittajat Rick Jaffa ja Amanda Silver paljastivat suunnitelmasta kirjoittaa The Way of Wateriin jättimäinen avaruustaistelu.

– Meillä oli jossain vaiheessa ideana kirjoittaa avaruustaistelu Na’vien kanssa. Idea eteni ja juttelimme siitä paljon. Emme kuitenkaan saaneet sitä kirjoitettua. Miten se olisi toiminut muun tarinan kanssa? Jim [Cameron] sanoi, että antakaa hänelle pari viikkoa. Sitten hän kirjoitti koko avaruustaistelun, ja se oli upea.

– Lopulta jouduimme hylkäämään idean, koska se ei oikein toiminut muun tarinan kanssa, Jaffa sanoo.

Hylätyn käsikirjoituksen palasia on kuitenkin käytetty Avatar: The High Ground -sarjakuvassa, joka sitoo Avatarin ja The Way of Waterin tarinat yhteen.

Lähde: We Got This Covered

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia