Mitä ihmettä? ”Maailman parhaan elokuvan” näytöksessä Helsingissä oli vain kaksi katsojaa!

Oli jo etukäteen arvattavissa, että kyseessä on kulttuuriteko, eikä elokuva saa massoja liikkeelle.

3.1.2023 12:15

Chantal Akermanin vuoden 1975 ohjaustyö Jeanne Dielman sai Suomessa ensi-iltansa vasta tänä jouluna.

Jeanne Dielman valittiin vastikään maailman parhaaksi elokuvaksi brittiläisen elokuvalehti Sight & Soundin arvovaltaisessa äänestyksessä.

Sen kunniaksi tämä suurelle yleisölle tuntematon elokuva tuotiin Suomessa valkokankaalle. Jeanne Dielman sai Suomen ensi-iltansa 22. joulukuuta Helsingissä ja Lahdessa.

Jeanne Dielman on yli kolme tuntia kestävä feministinen kuvaus brysseliläisestä yksinhuoltajasta.

Oli jo etukäteen arvattavissa, että kyseessä on kulttuuriteko, eikä Jeanne Dielman saa massoja liikkeelle. Jouluviikonlopun ainoassa näytöksessä Kino Engelissä aatonaattona oli paikalla vain kaksi katsojaa.

Tähän mennessa Jeanne Dielman on kerännyt 528 katsojaa.

Vuodenvaihteen katsotuimpana elokuvana jatkoi Avatar: The Way of the Water, joka on kerännyt jo 168 000 katsojaa.

Uutista päivitetty ja otsikkoa muutettu 3.1.23 klo 19.26:

Elokuvan levittäjä ELKE ry tarkentaa, että ensi-illassa 22.12. kolmessa näytöksessä oli yhteensä 104 katsojaa. Jeanne Dielmanin ensi-ilta oli poikkeuksellisesti jo torstaina. Syynä tähän oli paitsi jouluruuhka, mutta ennenkaikkea se, että elokuvan kantateatteri Cinema Orion oli alunperin tarkoitus pitää aatonaattona pe 23.12. kokonaan kiinni (lopulta ko. päivälle tosin jouduttiin laittamaan parin muun elokuvan näytökset mutta Jeanne Dielmania ei siihen mahtunut). Niinpä jouluviikonloppuna koko Suomessa Jeanne Dielmanista oli vain yksi ainoa näytös Kino Engelissä aatonaattona, joka perinteisesti on vuoden huonoimpia leffassakäyntipäiviä, ja siellä oli ne kaksi katsojaa. 

 

Lähde: Elokuvasäätiö

Lisää luettavaa