Baby Driver ja Shaun of the Dead -ohjaajan tuleva kauhuleffa sai uuden ensi-iltapäivän

Odotamme tätä into piukeana!

27.5.2020 21:02

Muun muassa Baby Driverin, Shaun of the Deadin ja Hot Fuzzin tehnyt Edgar Wright teki kotikonnuilleen sijoittuvan kauhuelokuvan.

Last Night in Sohon ensi-illan piti olla syyskuussa, mutta yllättäen se vedettiin julkaisukalenterista. Wright on nyt paljastanut syyn: elokuva ei ole vielä aivan valmis julkaisua varten.

Uudeksi ensi-illaksi on nyt asetettu 23.4.2021.

Elokuva sijoittuu 1960-luvun Lontooseen, jonne muodista innostunut tulevaisuudesta saapunut nuori nainen lähtee tapaamaan idoliaan. Asiat eivät kuitenkaan etene odotetusti.

Elokuvan pääosissa ovat Anya Taylor-Joy, Matt Smith, Thomasin Harcourt McKenzie, Synnøve Karlsen, Michael Ajao, Diana Rigg, Terence Stamp ja Rita Tushingham.

Lähde: Geektyrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia