Marja haluaa muotibloggaajaksi. Se vain ei lyö niin leiville kuin hienoja verkkosivuja selaamalla voisi kuvitella. Pian Marja huomaa olevansa rahaton ja asuvansa vanhempiensa luona, eivätkä nämä ole kovin innoissaan ajatuksesta. Kun Marja tapaa hyvin toimeentulevan Olavin, kaikki näyttää hyvältä korkealle kurkottavan tytön näkökulmasta. Kunnes hän tajuaa, että Olaville valtava omaisuus on vain… harmin aihe.
Tyttö tapaa pojan, pojalla on eksistentiaalinen kriisi – Onnenonkija voi vaikuttaa paperilla yksinkertaiselta, mutta sen saaminen valkokankaille oli kaukana siitä. Se oli tuotantohelvetissä melkein seitsemän vuotta, ja sillä on useampia inkarnaatioita kuin Dalai Lamalla. Ei ihme, että moni ehti jo menettää toivonsa kokonaan sen suhteen. Mutta ei sen käsikirjoittaja.
– Hahmon löytäminen oli työn ja tuskan takana. Ei siksi, että kyseessä oli nainen. Päähenkilöni oli nainen jo ensimmäisessä elokuvassani [Tyttö sinä olet tähti]. En näe sitä niin erilaisena, koska kirjoitan aina joka tapauksessa itsestäni, tunnustaa arvostettu käsikirjoittaja Pekko Pesonen tavatessamme kuvauspaikalla Turussa.
Sattumalta olemme samassa paikassa, jossa Aku Louhimies kuvasi ratkiriemukkaan sisällissotadraamansa Käsky. Nyt ei valkoisten sotilaita kuitenkaan näy.
– Ajatus tehdä hänestä bloggari syntyi noin kaksi vuotta sitten. Se tuntui heti hyvältä, sillä ero blogien mainostaman ylellisen elämän ja nuoren, vanhempiensa kanssa asuvan aivan rahattoman naisen elämän realiteettien välillä on helppo käsittää. Hän on liian vanha sellaiseen, ja minusta se oli tosi hauskaa.
Vaikka on aina mukavaa, kun kauan työn alla ollut projekti näkee päivänvalon (paitsi The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja, jonka kymmenen vuoden odotusta edes Tom Pettyn cameo ei oikeuttanut), Onnenonkijalla on vielä edessään melko iso haaste. Yleinen käsitys muotibloggaajista kun ei ole paljon positiivisempi kuin Sean Pennin haastattelemalla meksikolaisella huumepomolla.
– Niin monet vihaavat kaikkea bloggaamista. Sitä kritisoidaan pinnalliseksi. Mutta Marja on altavastaaja, ja sellaiset viehättävät minua, Pesonen painottaa.
– Oletko esimerkiksi nähnyt Blondin koston? Elle Woods osoitti, että voi olla Barbie-nukke ja hyvä asianajaja. Joten toivon elokuvan muuttavan käsityksiä edes vähän.
Asiaa varmaan auttaa, että pääosan esittäjä on lähes yhtä blondi ja sirpakka kuin kaikkien tuntema Harvard-koulutettu hattarapää. Minka Kuustosen voisi koska vain kuvitella esittelevän bend and snap -rutiininsa. Kunhan on saanut kaadettua valesamppanjaa Olavi Uusivirran lasiin. Työryhmä kuulemma tyhjensi pullon edellisenä iltana. Millaista sitoutumista.
– Minusta on piristävää, että Marja on niin positiivinen, Kuustonen sanoo täytettyään tarjoilijavelvoitteensa.
– Hän rakastaa bloggaamista ja muotia. Itse en ole sellainen, en ota selfieitä koko ajan. Mutta on mukavaa, että voin esittää sellaista. Kun postaan sosiaaliseen mediaan, olen aina huolissani, ettei se kuvasta todellista minua. Hermoilen, että ihmiset kuvittelevat minun yrittävän olla jotain muuta kuin olen. Itsensä likoon laittaminen koko maailman edessä vaatii rohkeutta. Marja tekee parhaansa voidakseen tehdä mistä pitää ja elääkseen elämää jota haluaa. Siihen pystyy helposti samastumaan. Ei ole väliä onko kyseessä bloggaaminen, näytteleminen tai kirjoittaminen. On vain jatkettava unelmointia.
On hauskaa, että ohjaaja Ville Jankeri tunnistaa tunteen liiankin hyvin.
– Ennen Pussikaljaelokuvaa, ensimäistä kokopitkääni, äitini kysyi: ”Ville, eikö olisi jo aika luopua tuosta unelmasta? Voisit vielä saada vakituisen työn bussikuskina”. Hassua, koska minulla ei edes ole ajokorttia. Joten kyllä – tiedän miltä tuntuu haluta jotain kovasti ja olla ainut joka uskoo pystyvänsä siihen, ohjaaja julistaa.
On jotakuinkin outoa, että muotibloggaamisen maineen parantamisen on ottanut harteilleen mies, jonka läheisin kosketus muotiin on ollut kohtaus kenkäkaupassa. Joka toimi myös pornopiilona.
– Tuo on yksi tyhmimmistä teorioista. Että elokuvia voisi tehdä vain jostain minkä on itse kokenut. Joka tarinaan on löydettävä oma kulmansa. Ei Ron Howardkaan oikeasti käynyt avaruudessa, Jankeri toteaa.
On kuitenkin annettava hänelle tunnustusta, sillä hän oppi kuvausten aikana jotain. Ainakin hän pläräsi läpi pari Elle-lehteä. Ei niin, että sillä olisi väliä.
– Muoti ei sinänsä ole elokuvan iso juttu, koska Marja ei menesty siinä. Tavallaan hän ei eroa Pussikaljaelokuvan jätkistä. Siitä puheen ollen, siskollani oli siinä tärkeä avustajarooli. Hän pissasi puistossa ja huusi. Nyt hän pääsi oikeaan vessaan.
Miehen voi viedä Kalliosta, mutta Kalliota ei saa pois miehestä
Niinpä, huolimatta Onnenonkijan hashtageista ja söpöistä asuista Jankeri pysyy uskollisena omalle hienovaraiselle tyylitajulleen. Minkä vuoksi meille on tarjottu mahdollisuus seurata kuinka Olavi Uusivirta oksentaa – vai oksentaako, kas siinä kysymys.
– Se on psykosomaattinen juttu. Hän reagoi niin aina ajatellessaan perheensä bisneksiä, Uusivirta selittää nopeasti.
– Hahmon sisimmässä on valtava syyllisyys. Hän tuntee syyllisyyttä siitä, että hänellä on niin paljon tavaraa ja omaisuutta ilman omaa ansiotaan. Hän haluaisi olla kuin kuka tahansa muu. Koska hän elää kuin kuplassa voimatta vaikuttaa asiaan. Hän voi käyttää lenkkareita ja ajaa Renault Kangoolla, mutta loppujen lopuksi hänen ei tarvitse huolehtia juuri mistään elämässään. Voi ottaa rennosti.
Ohjaajan toivomuksesta Uusivirta sisällytti hahmoonsa piirteitä Roger Greenbergistä, jota Ben Stiller näytteli Noah Baumbachin elokuvassa vuonna 2010. Erityisesti Greenbergin ”levottomuuden maailman suhteen”. Se saattaa selittää miksi raikaskasvoinen komistus on kasvattanut parran. Tai ainakin jotain, joka haluaisi olla parta, kun se kasvaa isoksi.
– Parta auttaa, koska hahmo on muutenkin hyvin erilainen kuin mikään mitä olen esittänyt aikaisemmin. Se taisi olla Ville, joka kysyi voisinko kasvattaa sellaisen. Se ei ole tyylikäs, se vain on. Hän ei ole tyyppiä, joka pohtisi sen muotoilua. Se on kannanotto.
Settivisiitin lähestyessä loppuaan yksi asia on harvinaisen selvä. Pissaavista siskoista huolimatta kaikkialla läsnäoleva viulumusiikki paljastaa, että ollaan tiukasti romanttisen komedian alueella. Sinne on harva eksynyt ja vielä harvempi palannut arvokkuutensa säilyttäneenä. Kaksi kuvauspaikalle pyörillään livahtanutta kovista ei selvästikään ollut vaikuttunut näkemästään. Toisaalta he olivat viisivuotiaita.
– En kyllä olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä ole tällaisessa tilanteessa, Ville Jankeri myöntää, kun tarkastelemme monitoreista kuinka avustajat tanssivat katrillia. Ladossa. Vaikka kohtaus miellyttäisi innokkaimpiakin Jane Austen -faneja, se tuntuu yllättävältä mieheltä, joka on juuri kävellyt ympäri kuvauspaikkaa täytetty vaaleanpunainen flamingo päänsä päällä – se on syntymäpäivälahja maskeerausosastolta.
– Oikeastihan elokuvissa on aina kyse samasta asiasta: hahmoista täytyy välittää, Jankeri sanoo. – Onnenonkija ei ole poikkeus, vaikka se oli hieman haastavampaa ottaen huomioon monien mielipide bloggaajista. Jotta elokuva toimisi, näihin hahmoihin on pakko rakastua.
Siinäs kuulitte. Rakastakaa bloggaajaanne kuin itseänne.
Teksti: Marta Bałaga
Kuva: Jussi Virkkumaa