Boheemi potpuri: Queen-leffan tuotannon kohutut ja värikkäät vaiheet

Queen-bändin ja etenkin sen keulahahmon, Freddie Mercuryn, kertova elokuva on ollut työn alla koko 2010-luvun. Sen tietä valkokankaille ovat julkisuudessa leimanneet ”taiteelliset erimielisyydet” ja tulehtuneet henkilösuhteet kameran kummallakin puolella. Nyt pääsevät ääneen elokuvan tekijät, tuottaja Graham King ja pääosaa esittävä Rami Malek.

Vain muutama viikko ennen kuvausten päättymistä ohjaaja Bryan Singer sai lähteä Bohemian Rhapsody -projektista. Raporttien mukaan ovet paukkuivat, mutta tuottaja Graham Kingin mukaan kyse oli valinnoista.

– Pidän Bryan Singeristä, hän on erittäin, erittäin fiksu ja teki uskomatonta työtä. Valitettavasti hänellä oli paljon käsiteltävää monella eri tasolla. Lopulta hän halusi taukoa elokuvan tekemisestä. Live Aid -konsertin rekonstruointi ja koko elokuva yleensä oli raskas paino hänen harteillaan. Marraskuussa hän sanoi haluavansa pitää taukoa. Hänen äitinsä oli sairaalassa New Yorkissa, ja hän lensi sinne viikonloppuna ja taas takaisin töihin.

– Se oli hänelle rankkaa, ja hän sanoi haluavansa pitää vapaata joulupyhien yli. Mutta kun tämän kokoluokan pyörät pyörivät, niitä on vaikea pysäyttää. Puhuin studion kanssa, mutta he olivat ehdottomasti taukoa vastaan. Bryan sanoi, että tämä on vain leffa, hänen on on selvitettävä omaa elämäänsä. Niin se kävi, King selventää.

Pyöröovet paukkuvat

Ohjaajan viime hetken vaihto Dexter Fletcheriin, joka alan sääntöjen johdosta ei kuitenkaan saa nimeään elokuvaan, oli vain viimeisin este ikuisuusprojektin tiellä.

– Olin tuottamassa Hugo-elokuvaa [2011], jossa myös Sasha Baron Cohen oli mukana. Hänellä oli selvä intohimo esittää Freddie Mercurya, King muistelee yhtä katastrofiin päätynyttä vaihetta.

– Silloin ei kuitenkaan ollut olemassa käsikirjoitusta, mitään ei oltu aloitettu, joten hänen kanssaan ei voinut tehdä sopimusta. En palkkaa näyttelijöitä ja pyydä heitä tekemään haluamaansa elokuvaa. Lentäjän tapauksessa Leonardo DiCaprio oli kehitellyt projektia Michael Mannin kanssa ennen puheilleni tuloa, joten tietty hän esittäisi Howard Hughesia. Sasha halusi sopimuksen roolista ennen kuin edes tiesin millaista tarinaa Freddien elämästä olin tekemässä. En suostunut, hän suuttui ja siitä kehkeytyi kaikenlaista.

Cohenin poistuttua porukasta Mercuryn rooliin huhuttiin Ben Whishaw’ta ja Daniel Radcliffea. Kingin mukaan ne olivat juuri sitä, huhua.

– Se keskustelu käytiin lehdistössä. Ben oli kiinnostunut ja juttelin hänen kanssaan aiheesta pari kertaa. Mutta en edelleenkään ollut tyytyväinen käsikirjoitukseen, eikä siitä tullut sen kummempaa.
Julkisuudessa yhtenä syynä projektin venymiselle on pidetty myös Queenin jäsenten Brian Mayn ja Roger Taylorin kontrollinhalua.

– He ja bändiä alusta asti manageroinut Jim Beach antoivat minulle oikeudet, mutta heillä oli hyvin vahvoja mielipiteitä, King myöntää.

– Näytin heille Argon ja sanoin, että tämä oli elokuva ja puhutaanpa siitä mitä oikeasti tapahtui. Olemme tekemässä elokuvaa, emme dokumenttia. Queenista ja Freddie Mercurysta on jo tehty hienoja dokkareita kuten The Great Pretender. Selitin, että elokuvayleisö ymmärtää, jos emme käy läpi koko historiaa minuutti minuutilta, vuosi vuodelta.

Vaistomainen valinta

King oli Lontoossa tekemässä elokuvaa, kun hän sai puhelun yhteistyökumppaniltaan.

Denis O’Sullivan soitti ja sanoi ehkä löytäneen meille Freddie Mercuryn ja pyysi lentämään Los Angelesiin tapaamaan Rami Malek -nimistä tyyppiä. Hän tuli käymään toimistolleni lauantai-iltapäivänä ja hyppi seinille. Hän taisi olla aika hermostunut, King nauraa.

– Mutta näin hieman Freddietä hänessä.

– Meidät olisi varmaan lynkattu, jos olisimme valinneet Zanzibarissa syntyneen ja Mumbaissa koulua käyneen Freddien rooliin valkoihoisen näyttelijän. En kuitenkaan hakenut jotain tiettyä ulkomuotoa, pelkkää imitoijaa. Ramissa on egyptiläistä ja kreikkalaista verta, mutta hänessä oli jotain muutakin. Tiesin hänet Mr. Robotista, mutta en ollut nähnyt mitään muita hänen töitään.

Tapaaminen venähti ja King nauraa, ettei tahtonut päästä innokkaasta näyttelijästä millään eroon.
– Kuuden tunnin jälkeen ajattelin, että hänessä on jotain, jonka uskoin sopivan rooliin. Ensimmäisen keskustelumme jälkeen hän lähetti itsestään videon, jolla hän esittää Freddietä haastattelutilanteesta. Hän oli ilmetty Freddie Mercury, ja tiesin sillä hetkellä meidän löytäneen oikean miehen. Joskus on vain luotettava vaistoihinsa.

Nyt 37-vuotias Rami Malek mainittiin yhtenä potentiaalisena korvaajana hyvin pian sen jälkeen, kun Sasha Baron Cohen oli lähtenyt projektista. Näyttelijä oli kuitenkin realisti.
– Tiesin jo varhain, että saattaisin saada roolin, mutta en täysin uskonut siihen. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa aikaisemminkin, enkä usko lupauksiin ennen kuin nimet ovat paperissa. Minua huolettikin ajatus, että jos tämä toteutuukin, se voi tapahtua hyvin nopeasti, ja minun pitäisi olla valmistautunut siihen.

Roolin pureutumista

Malekia työllistivät tuolloin hänestä tähden tehnyt Mr. Robot -sarja ja suunnitteilla ollut Papillon-uudelleenfilmatisointi. Papillonista oli yllättävällä tavalla apua Freddie Mercuryn rooliin valmistautumisessa.

– Pari vuotta sitten aloin valmistautua rooliin vakavissani. Papillonissa hahmomme vanhenivat elokuvan myötä vuosikymmeniä. Maskeeraaja otti sitä varten hampaistani muotit. Vuosi sitten kysyin vieläkö hänellä oli ne tallella. Näytin Freddien kuvaa ja pyysin tekemään minulle sen mukaiset tekohampaat.

– Joka ilta harjoittelin puhumista hammasproteesien kanssa tietämättä oliko osa minun vai ei. Yhdellä Mr. Robotin kuvaustauolla lensin Lontooseen, kävin Abbey Roadilla ja aloin omalla kustannuksellani tutkia sitä maailmaa. Toki toivoin, että jossain vaiheessa se maksaisi itsensä takaisin, Malek nauraa.

– Tiesin, että jonain päivänä asia joka tapauksessa varmistuisi puoleen tai toiseen, ja halusin olla valmiina, mikäli hyvin kävisi. Nyt olen iloinen, että minulla oli siihen energiaa.
Malek myös palkkasi itselleen liikevalmentajan.

– En halunnut koreografia, sillä Freddie teki asioita vaistomaisesti. Halusin oppia ilmaisemaan itseäni ymmärtämällä mistä hänen liikekielensä lähti. Haastattelin muutamia ihmisiä ja löysin yhden, jonka kanssa tunsin pystyväni käymään läpi koko prosessin.

Hampaat olivat lopulta kuitenkin kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti vain muotoseikka.

– Brian May löysi arkistoistaan Freddien ensimmäisiä tapailuja Bohemian Rhapsodysta, joita ei aikaisemmin ole kuultu. Sisällytimme ne elokuvaan ja miksasimme ääntä. Mutta esiintyminen ties kuinka isojen yleisöjen edessä se vasta heitti minut mukavuusalueeltani. Siihen oli vain pakko tottua, mutta se sai tekohampaiden käyttämisen tuntumaan lasten leikiltä.

Tahtojen taistelua

Myös Malekin oli ensin voitettava bändin jäsenten luottamus.

– Meillä oli ongelmamme, näyttelijä myöntää.

– Brian on ollut alusta lähti hyvin syvällä mukana projektissa, mutta toisaalta hänellä on välillä ailahteleva luonne. Tajusin jossain vaiheessa, että minun pitää olla joka hetki valmis puolustamaan näkemystäni ja luottaa siihen, että oli kyse mistä tahansa, pystyisin hilaamaan itseni niskasta nostamalla suosta kuin suosta ja tekemään tarvittavan suorituksen.

– Jo ihan alussa jouduin nauhoittamaan Foxin ja Queenin edustajille neljä Freddien laulua Abbey Road -studiolla. Olin jo työskennellyt liikevalmentajani Polly Bennettin kanssa, vaikka minulle ei vielä oltu näytetty vihreää valoa. Abbey Road on jo paikkana mykistävä, mutta oli voimaannuttava kokemus vain antaa palaa. Olen ylpeä, että pystyn siihen erityisesti haastavissa paikoissa, selkä seinää vasten, koska se on ainut oikea tapa toimia. Uskalsin myös sanoa, että tiesin joutuvani vielä todistamaan kykyni, mutta tämä olisi alkunäyte siitä mihin pystyn.

– Minulle jäi fiilis, että se meni hyvin, ja kun minut kutsuttiin Roger Taylorin kotiin, olin jo aika rohkealla mielellä. Siellä minulle selvisi, että vasta bändin manageri oli nähnyt esiintymiseni. Siinä sitten seisoin Taylorin ja Mayn välissä, kun he ensimmäistä kertaa katsoivat minua esiintymässä Freddie Mercuryna. Se oli jäätävän pelottavaa.

– He ovat kaikki perfektionisteja ja olen sen heillekin sanonut päin naamaa. Mutta tarkoitan sitä kohteliaisuutena. Olen nähnyt miten he keikkojen jälkeen keskustelevat mikä meni vikaan ja mikä ei kuulostanut niin hyvältä kuin olisi pitänyt. Minusta on kiehtovaa, että he edelleen, vuosikymmenten jälkeenkin pyrkivät täydellisyyteen. Samaa tapahtui levytysstudiossa, mutta he sanovat, että Freddie oli sillanrakentaja, vaikka hänkin pystyi halutessaan olemaan tiukka.

– Joten he myös tappelivat, mutta siitä huolimatta he puhuvat hänestä kuin veljestä. Huoneen energian muuttumisen huomaa, kun puhe kääntyy Freddieen. Niin paljon kuin halusinkin tutkia rooliani heidän avullaan, tajusin heidän puhuvan rakkaasta ihmisestä, jonka olivat menettäneet. Se oli edelleen heille kova paikka.

– Kun sitten sain heidän hyväksyntänsä ja pääsin syvemmälle Freddien olemukseen, itseluottamus teki yleisön edessä esiintymisestä hauskaakin. Joten se oli pikkujuttu verrattuna alkuajan jännitykseen.

Näyttelijästä rokkistaraksi

Trailerin julkaisemisen jälkeen Malek sai huomata, ettei hän ollut tarttunut mihin tahansa rooliin.

– Minulla oli Barcelonassa mielenkiintoinen hetki, johon en ollut yhtään valmistautunut. Olin Queenin konsertissa. Hiljalleen huomasin yhä useamman pään kääntyvän suuntaani katsomossa. Mr. Robot -sarjan katsojat pyytävät välillä kuvia, mutta kun olimme Queen-konsertissa, jonka tuhannet katsojat taatusti tietävät elokuvanprojektista, tilanne meni sellaiseksi, että minut piti kiidättää ulos sieltä. Se oli todellinen rokkitähtihetki, ensimmäiseni, Malek nauraa.

– Tavallisesti olisin päätynyt hengailemaan Brianin ja Rogerin kanssa show’n jälkeen, mutta nyt ympärilläni olikin turvamiesten kaarti ja yhtäkkiä olin autossa kiitämässä pois paikalta. Ajattelin, että vaikka se oli kuohuttavaa, se olisi kertatapaus, konserttitilanteesta aiheutunut. Alan kuitenkin nyt saada asioita vähän paremmin perspektiiviin.

Barcelonaan liittyy kuitenkin myös hiljaisempi mutta sitäkin vaikuttavampi hetki.

– Olin illallisella Brianin ja Rogerin sekä bändin managerin Jim Beachin sekä vähemmän Queeniin sidoksissa olevan basisti John Deaconin kanssa. Se oli aika surrealistista, sillä tiesin olevani Rami, he tiesivät etten ole Freddie, mutta silti siinä oli monia tasoja, jotka yhdistivät meitä eri tavoin. Olen saanut Brianilta liikuttavan kirjeen siitä miltä elokuva hänestä ja Rogerista tuntui, mutta suurimman vaikutuksen teki, kun Queenin ja Freddien asioita hoitava Jim sanoi siinä ja silloin: ”Teit hemmetin hienoa työtä.” Rooli oli elämäni haastavin, mutta kun minulla on bändi takanani, on ok jos joku nyt haluaa ottaa minusta valokuvan. Olen valmis jatkamaan eteenpäin, Malek toteaa.

Yhdessä ja erikseen

Monien muiden tapaan Malek on yrittänyt pohtia Queenin ja erityisesti Freddie Mercuryn suosion salaisuutta.

– Minusta hyvin monenlaiset ihmiset pystyivät samastumaan häneen. Elokuvassa on kohtaus, jossa Queenin jäseniltä kysytään mikä tekee bändistä erityisen. He eivät oikein keksi vastausta, mutta Freddie sanoo, että he ja erityisesti hän ovat hylkiöitä, jotka laulavat muille ulkopuolisille. Me kuulumme niille takarivin tyypeille, niille jotka eivät tunne kuuluvansa joukkoon.

– Samalla tavalla voin identifioitua Mr. Robotin Elliotiin, sillä olen itsekin jonkin verran kipuillut identiteettini kanssa. Ja tässä meillä on nuori mies, joka on syntynyt Zanzibarissa, viety aivan pienenä Intiaan ja laitettu siellä sisäoppilaitokseen. Perheen palatessa Zanzibariin saarella on käynnissä vallankumous ja he pakenevat Lontooseen.

– Oma elämäni ei ole ollut läheskään sellaista, mutta tunnistan perheen yrityksen löytää parempaa elämää. Tunsin oloni erilaiseksi, koska kotona puhuimme eri kieltä kuin muut, söimme erilaisia ruokia ja minua haukuttiin erilaisuuteni ja erikoisen nimeni johdosta. Pystyin kuitenkin myös ymmärtämään kuinka lavalla tai kameran edessä oleminen voi täyttää tietynlaisella itseluottamuksella, jota ei muussa elämässä löydy. Siellä löytyy tapa löytää yhteys muihin ihmisiin ja vaikuttaa heihin.

Malek ei halunnut vain imitoida Freddietä, joten hän ei kuunnellut ainoastaan Queenia miestä ymmärtääkseen.

– Bändin kuunteleminen auttoi esiintymään lavalla, mutta yritin löytää jotain oleellista Freddiestä, joten kuuntelin musiikkia, josta hän piti. Kuuntelin Hendrixiä ja Bowieta, jota aloin fanittamaan kovasti. Katsoin Cabaret-leffaa ja kuuntelin Liza Minellia. Freddie oli myös kova Aretha Franklinin fani. Niistä palastelin perusteita hänen tavalleen liikkua ja laulaa.

– Freddien ääni ja se mistä hän laulaa näppäilevät jotain minussa, nyt vielä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ei varmaan ole ketään, joka ei ensimmäistä kertaa Bohemian Rhapsody -kappaleen kuullessaan olisi pysähtynyt ja todennut sen koskettavan tunnetasolla. Nuorena miehenä en osannut täsmälleen sanoa mikä siinä kiehtoi, mutta soitin sitä uudestaan ja uudestaan.

– Queenin musiikissa on jotain haavoittuvaa, johon voi reagoida henkilökohtaisesti, mutta samalla sen voi jakaa muun maailman kanssa. Kappaleet saavat tunnetasolla varpailleen, mutta samalla niitä on mukava laulaa yhdessä muiden mukana. Kun Queen ja Freddie Mercury esittivät kappaleita kuten We Will Rock You ja We are the Champions, ei ole väliä mitä rotua, väriä tai uskontoa naapuri edustaa; kaikki iskevät käsiään yhteen samaan tahtiin ja laulavat mukana. Heidän musiikillaan on ainutlaatuinen yhteys yleisöön.

Salaisuuden avain

Malek kuvaa Mercuryn rooliin asettumista pitkäksi matkaksi.

– Löysin yhden hänen ensimmäisistä musiikkivideoistaan. Se on videokameralla kuvattu pätkä, jonka hän teki erään toisen bändin kanssa. Hänellä oli lyhyt versio Beatles-tukasta ja hän oli niin, niin ujo. Oli selvää, että hän yritti kaikin voimin piilotella hampaitaan, joista häntä pilkattiin koulussa. Hän ei ollut Freddie Mercury, hän oli nuori mies nimeltään Farrokh Bulsara. Hän oli siis ujo nuorukainen, joka häpesi hampaitaan ja nimeään, joka varmasti aiheutti ongelmia Lontoossa. Se oli lähtökohta, ja tunsin suurta myötätuntoa häntä kohtaan.

Vaikka musiikkitähtenä esiintyminen oli Malekille haaste, vielä vaikeampaa oli laittaa se puoli syrjään ja yrittää katsoa Freddietä identiteettinsä kanssa painiskelevana ihmisenä.

– Kun hän löytää seksuaalisen minänsä, hänestä tulee aivan toinen ihminen. Minulle hänen elinikäisestä kamppailustaan kertoi paljon myös se, kuinka hän ei yhdessä vaiheessa halunnut tietää oliko hiv-positiivinen vai ei. Hän kirjoitti jo alussa paljon Queenin lyriikoita ja yhdessä tietämykseni kanssa hänen elämästään ne olivat paljon puhuvia. Kuten Lily of the Valleyn avaus ”I am forever searching high and low, but why does everybody tell me no?” Keräsin sellaisia pikkujuttuja, ja katsoin mitä ne kertoivat yhdessä ja miten ne muuttuivat vuosien varrella. Havaitsin, että hän palasi usein joihinkin teemoihin, kuten vaikeuteen ymmärtää omaa itseään.

– Lähdin siis hänen mukanaan löytöretkelle, joka minulle oli hauska, sillä takaraivossani oli koko ajan hänen kuuluisa hymynsä, jonka tiesin odottavan matkan päässä. Tiesin, että lopulta hänestä tulee mies, joka pystyy luomaan yhteyden satoihin tuhansiin ihmisiin. Jalat ristissä videolla istuvasta pojasta tuli vapautuneesti liikkuva ja naurava mies. Oli mukava joka päivä löytää hänestä uusia puolia ja erikoispiirteitä. En ollut mieltänyt kuinka lempeä ja ylevä hän oli ja kuinka diplomaattinen hän saattoi olla bändissä, vaikka olikin äänityksissä perfektionisti.

– Hänessä oli niin monia värikkäitä piirteitä joista ammentaa päivästä toiseen. Joka kohtausta tehdessäni opin hänestä uusia asioita. Rehellisesti sanottuna luulen, etten vieläkään tiedä läheskään kaikkea hänestä. Ehkä siksi olen kuvausten jälkeenkin katsonut kaiken mahdollisen uuden hänestä kertovan materiaalin.

Elokuvalle nimenkin antaneen Bohemian Rhapsody -kappale on arvoitus, joka on kiehtonut kuulijoita vuosikymmeniä.

– Haluaisin edelleen jättää tulkinnanvaraa, sillä Freddie ei koskaan paljastanut mistä se kertoo. Enkä usko, että bändi koskaan edes keskenään oikeasti keskusteli sen merkityksistä, Malek miettii.
Näyttelijä ei halua viedä ihmisiltä pähkäilyn iloa, mutta hänellä on oma näkemyksensä aiheesta.

– Kun olette tutustuneet tähän versioon Freddiestä, kehottaisin pohtimaan säettä ”Mama, I just killed a man” (äiti, tapoin juuri miehen) ja miettimään mitä kaikkea hän käy läpi elokuvan aikana. Ajatelkaa hänen identiteettiään ja mitä hänen vanhempansa ehkä halusivat hänen varalleen tai millaisia odotuksia heillä oli, ja pohtikaa mitä hän sanoo siinä.

– Freddie oli mies, joka uhmasi kaikkia stereotyyppejä ja sankarillisesti hän teki sen aivan omalla tavallaan. Hän loi laulun, joka puhuu puolestaan. ”Mama, I just killed a man” on uhmaa kaikkien, kenen tahansa, häneen kohdistamia odotuksia ja toiveita. Hän julistaa: tässä minä olen, valmiina pistämään itseni peliin, ja jos paholainen sen vuoksi lähtee perääni, niin sille ei sitten voi mitään.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut