Breaking Bad -näyttelijä kertoo mielipiteensä Kevin Spaceysta: ”Uskon, että hänen uransa on nyt ohi.”

”Se on kuvottavaa.”

House of Cards -tähti Kevin Spaceyta on parin viime viikon aikana syytetty lähentelystä. Tämä alkoi, kun Star Trek: Discovery -sarjan näyttelijä Anthony Rapp kertoi, että Spacey ahdisteli häntä vuonna 1986, kun Rapp oli vasta 14-vuotias. Tämän jälkeen näyttelijästä on tullut ilmi uusia tekoja, minkä takia hänet on erotettu House of Cards -sarjasta ja ohjaaja Ridley Scott on korvannut hänet Christopher Plummerilla tulevassa elokuvassaan All the Money in the World.

Nyt Breaking Bad -hittisarjasta tuttu Bryan Cranston on kertonut mielipiteensä Spaceysta. Hän sanoi Spaceyn olevan loistava näyttelijä, muttei kovin hyvä persoona.

– Uskon, että hänen uransa on nyt ohi, Cranston totesi. Hän kertoi, ettei ole koskaan nähnyt hyväksikäyttöä Hollywoodissa, mutta on ollut tietoinen, että sitä on tapahtunut.

– Heillä, jotka käyttävät valtaansa ja statustaan millä tahansa alalla pakottaakseen muita tekemään asioita, on vakava häiriö. Se on kuvottavaa. Se on lähes eläimellistä. Se on kiusaamisen muoto. Se on hallitsemisen muoto. Se on lähes aina tapahtunut nuorille, haavoittuvaisille miehille ja naisille, jotka vasta aloittelevat uraansa. Sellaiseen kokemukseen ei puututa, kunnes jotain tällaista tapahtuu, Cranston sanoi viitaten useisiin syytöksiin, joita elokuva-alan isoja tekijöitä kohtaan on noussut esille.

Lähde: BBC

Aiheeseen liittyvät jutut