Brendan Fraserin roolisuoritusta Killers of the Flower Moonissa on kritisoitu – Scorsese puolestaan ylisti Fraseria

Rooli ei ole ollut kaikkien pirtaan.

3.11.2023 11:49

Martin Scorsesen ohjaama uusi elokuva Killers of the Flower Moon on parhaillaan elokuvateattereissa. Elokuvaa on kehuttu paljon, mutta Brendan Fraserin roolisuoritus on saanut ainakin joissain katsojissa aikaan kriittisiä tuntemuksia.

Fraser näyttelee elokuvassa juristia. NME:n mukaan sosiaalisessa mediassa on kritisoitu hänen roolisuoritustaan, joka väitetysti ”menee yli”, ja joka olisi liian sarjakuvamainen vakavahenkiseen leffaan.

Elokuvan ohjaaja Scorsese on eri linjoilla, ja hän pitää Fraserin roolisuoritusta loistavana.

– Ajattelimme, että hän sopisi hyvin asianajajaksi, ja olen ihaillut hänen työtään vuosien varrella, ohjaaja sanoi Lad Biblelle.

– Hän itse asiassa tuli mukaan elokuvaan muistaakseni pariksi viikoksi, kun kuvaukset olivat myöhemmässä vaiheessa.

– Työskentely yhdessä oli todella hauskaa, erityisesti Leon ollessa mukana, ja varsinkin kohtauksessa, jossa Fraser sanoo: ”He laittavat silmukan kaulasi ympärille, hän pelastaa sinut, senkin tyhmä poju.”

– Ja hänessä on suuruutta, hän näyttää sinä hetkenä kuvassa elämää suuremmalta. Hän on upea näyttelijä, ja hänen kanssaan oli hienoa työskennellä, Scorsese kehui.

Fraserin ja DiCaprion lisäksi näyttelijöinä nähdään Lily Gladstone, Jesse Plemons, Tantoo Cardinal, John Lithgow ja Robert De Niro. Alla traileri.

Lue myös: Ohjaaja Martin Scorsese sanoo Leonardo DiCaprion kehittyneen näyttelijänä – kaksikon odotettu uutukainen on kohta teattereissa – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: NME