Burt Ward eli Robin joutui syömään peniksen pienennyspillereitä Batman-rooliaan varten: etumus pullotti liikaa – juttua myös koirista!

Ward vaikuttaa hienolta ihmiseltä.

13.1.2020 13:03

Alkuperäisessä 60-luvun Batman-sarjassa nähtiin Batman ja Robin sekä jättimäinen kavalkadi klassisia pahiksia. Batmania näytteli Adam West ja Robinia Burt Ward.

Ward paljasti hiljattain, että hänet pakotettiin syömään peniksen pienennyspillereitä, koska hänen etumuksensa oli liian suuri kireisiin housuihin.

Lääkäri määräsi jonkinlaisia pillereitä, mutta Ward lopetti niiden syömisen kolmen päivän jälkeen.

– Söin niitä kolme päivää. Päätin kuitenkin lopettaa, koska ajattelin, että ne luultavasti estävät minua saamasta lapsia. Lopulta käytin viittaani peittääkseni sen, Ward kertoo Page Six -lehden haastattelussa.

Ward ei ole saanut lainkaan korvauksia 1966-1968 pyörineestä suositusta show’sta, vaikka sitä on esitetty sen jälkeen lukemattomia kertoja televisiossa ja onpa siitä painettu myös kymmeniä erilaisia fyysisiä julkaisuja.

Ward ei ole kuitenkaan katkera tilanteesta, koska ei tehnyt sitä rahan takia.

– Johdimme siihen aikaan vaimoni kanssa maailman suurinta koirille suunnattua hyväntekeväisyysjärjestöä. 15 500 koiraa olisi kuollut ilman minua ja vaimoani Tracya. Meillä oli koko ajan vähintään 50 koiraa kotonamme.

– Kehitimme itse koiranruoan. Keksimme miten tuplata ja jopa triplata koirien eliniän. Ruokaamme myydään kaikkialla Amerikassa. Sen nimi on Gentle Giants, emmekä saa siitä dollariakaan itse.

Lähde: NME

Lisää luettavaa