Charlie Sheen katumapäällä – yksi hetki olisi voinut pelastaa hänen uransa: ”Käänne johti hyvin valitettavaan julkisten ja hullujen tapahtumien sarjaan”

Elanto tulee nykyään ainakin videotervehdyksistä.

Charlie Sheenin potkuista on nyt aikaa 10 vuotta. Vuonna 2011 hänet irtisanottiin, kohun saattelemana, jättisuosion saavuttaneesta komediasarjasta Miehen puolikkaat. Sheen oli tuolloin television parhaiten palkattu näyttelijä.

Hän kärsi vuoden 2011 aikoihin päihdeongelmasta, mutta ei suostunut ottamaan vastaan apua. Sheen vaahtosi sosiaalisessa mediassa lähettäen viestejä tigerblood ja winning -aihetunnisteiden saattelemana ja sai myös kyseenalaista mainetta salaliittoteorioillaan. Lisäksi hän oli julkisissa riidoissa Miehen puolikkaat -sarjan toisen luojan Chuck Lorren kanssa.

Sheen on nyt kommentoinut noita aikoja ja tähti vaikuttaa olevan katumapäällä, sillä yhtenä ohikiitävänä hetkenä tehty päätös osoittautui jälkeenpäin käänteentekeväksi koko miehen uralle. Kyseinen tärkeä hetki oli, kun tv-pomot tulivat hänen kotiinsa ja tarjosivat Sheenille lentoa yksityiskoneella vieroitukseen.

– Ok, Warnerin suihkukone on tankattuna kiitoradalla. Renkaat tunnissa ilmaan ja vieroitukseen, eikö vain, Sheen kertoi pomojen ehdottaneen kysyvään tyyliin.

Sheen kieltäytyi.

– Jos voisin palata ajassa siihen hetkeen, olisin ottanut suihkukoneen, tähti katui.

– Se oli tämä jättimäinen käänne siinä hetkessä, joka johti hyvin valitettavaan julkisten ja hullujen tapahtumien sarjaan, näyttelijä jatkoi.

Sheen päätti jäädä vieroitukseen kotiinsa ja sen loputtua hän vaati 50 prosentin palkankorotusta haukkuen samalla Chuck Lorren muun muassa typeräksi, pieneksi mieheksi. Toukokuuhun mennessä Sheen oli saanut potkut sarjasta.

Näyttelijän mukaan hänet ajoi juomaan hänen HIV-diagnoosinsa. Lisärasitteena Sheen joutui väitetysti maksamaan miljoonia kiristäjille, jotka uhkasivat paljastaa hänen HIV-positiivisuutensa. Asia tuli lopulta julki vuonna 2015.

Nykyisin Sheen tienaa ainakin osan elannostaan myymällä syntymäpäiväonnitteluja ja muita videotervehdyksiä noin 380 euron kappalehinnalla. Viimeisin elokuva häneltä on huonon vastaanoton saanut toimintadraama 9/11 vuodelta 2017.

Lähde: Mirror

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut