Charlize Theron esittää seuraavassa leffassa jenkkilän kuuluisaa uutisankkuria Megan Kellyä – kertoo viihdemogulin seksiahdistelukohusta

Jälleen uudentyyppinen rooli.

22.5.2018 20:22

Charlize Theronin seuraava rooli on uutistyön parista. Hän esittää tunnettua yhdysvaltalaista uutisankkuria Megan Kellyä.

Kelly on edelleen aktiivitoimija. Hänen uransa alkoi Foxilla neuvonantajana lakiasioissa. Kymmenen vuoden aikana hän nousi uutisankkuriksi.

Kelly siirtyi kuitenkin Foxilta NBC:lle tv-moguli Roger Ailesin seksiahdistelukohun myötä. Tiettävästi Kellyä painostettiin tukemaan Ailesia, johon hän ei suostunut.

Elokuva keskittyy raportoidusti enemmän Ailesin tarinaan kuin Kellyn. Näyttelijöitä tullaan näkemään aimo määrä eri rooleissa.

Jay Roach toimii ohjaajana (Game Change).

Lähde: Coming Soon

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia