Mitäs nyt? Hollywood-tähti Charlize Theron saattaa joutua lähtemään Yhdysvalloista rasismin vuoksi

Turvallisuus huolena.

14.4.2018 13:18

Atomic Blonde -leffassa vastikään näytellyt Charlize Theron yllättää, sillä hän pohtii muuttoa pois Yhdysvalloista. Syynä tähän on hänen sanojensa mukaan rasismi – Theronilla on kaksi adoptoitua mustaa lasta.

– Rasismi voi tällä hetkellä paljon paremmin kuin mitä ihmiset tietävätkään… Emme voi kiistää sitä enää. Meidän täytyy aukaista suumme, Theron julisti.

Theron antaa ymmärtää olevansa erityisen huolissaan lastensa turvallisuudesta. Hän ei uskaltaisi esimerkiksi matkustaa joihin osiin Yhdysvaltoja tämän vuoksi.

Hän kokee tärkeäksi juuri nyt heidän itsetuntonsa rakentamisen. Hän on tehnyt siitä jopa lupauksen itselleen.

Lapset ovat iältään kuusi- ja kaksivuotiaita.

Lähde: The Wrap

Lisää luettavaa