Christian Slater katuu hylkäämäänsä kauhuroolia – Keanu Reevesille kelpasi mainiosti

Elämässä tulee tehtyä joskus virheitä.

Christian Slater tunnetaan nykyisin varsinkin kehutusta tv-sarjasta Mr. Robot. Hänellä on siinä Rami Malekin esittämän hahmon isän rooli.

Slater oli aikoinaan aika lailla suuri filmitähti, mutta ehkei hänestä kuitenkaan koskaan ole tullut varsinaista supertähteä. Olisivatko asiat eri tavalla, jos hän olisi valinnut roolinsa toisin?

Ainakin yhden roolin jättämistä väliin Slater katuu.

– Olin työskennellyt Francis Ford Coppolan kanssa aiemmin ja hän oli aikomassa tehdä Draculan. Koska hän tarjosi minulle Jonathan Harkerin roolia, enkä saisi olla Dracula, ajattelin että mitä pointtia siinä olisi, Slater muisteli.

Keanu Reeves astui siinä kohtaa hyvin mielellään esiin, Slater jatkoi.

Bram Stokerin Dracula (1992) jäi siis tähdeltä väliin. Slater myönsi, että hänen oma egonsa tuli roolin hyväksymisen tielle.

– Tuollaiset hetket ovat niitä, jolloin katsot taaksepäin ja mietit, että se olisi ollut hyvä saada tieltä pois, Slater katui.

– Nykyään yritän elää niin, että saan oman itseni tieltä pois, ja olen avoin asioille, koska ego on vaarallinen asia. Se voi saada sinut isoihin ongelmiin, ja kuvittelet olevasi oikeutettu juttuihin, näyttelijä filosofoi.

Slater paljasti haastattelussa myös olleensa jo 14 vuotta raittiina. Hän sanoi olevansa sen ansiosta paljon onnellisempi.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut