Christopher Nolania ylistetään kuin uskonnollisen kultin johtajaa: ”Antaudun visiollesi, mestari!”

Alden Ehrenreichin mukaan Oppenheimerin kuvauksissa vallitsee poikkeuksellisen hieno tunnelma.

21.2.2023 10:30

Batman-, Inception– ja Interstellar -ohjaajan Christopher Nolanin uusin teos Oppenheimer saa ensi-iltana heinäkuussa 2023.

Nyt miehen työskentelytavat saavat ylistystä.

Elokuvassa näyttelevä Alden Ehrenreich hehkuttaa tuoreessa haastattelussa tunnelmaa, joka kuvauksissa vallitsi.

”Kaikki olivat keskittyneitä ja pistivät parastaan. Tunnelma oli jotain erilaista. Tuntuu että olemme mestarin käsissä. On kunnia olla osa tätä porukkaa”, Ehrenreich kertoo.

”Mestarilla” Ehrenreich viitannee nimenomaan Nolaniin.

”Jokainen yksityiskohta oli hiottu kuntoon, joka tontilla oli ammattilainen, eikä kukaan säheltänyt mitään ylimääräistä. Kaikki elivät yhdessä tätä elokuvakokemusta”.

”Kun antaudut jonkun visiolle ja luotat siihen, on tällä valtava merkitys”, 33-vuotias näyttelijä ylistää.

Voisi kuvitella, että Ehrenreich tietää, mistä puhuu. Hän on näytellyt esimerkiksi Francis Ford Coppolan, Sofia Coppolan, Woody Allenin, Coenin veljesten ja Ron Howardin ohjauksessa.

Lähde: Screenrant.

Edit 21.2.2023 klo 22:00: toisin kuin aiemmin väitettiin, Oppenheimeria ei kuvata parhaillaan, vaan kuvaukset saatiin päätökseen jo kesällä 2022.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia