Christopher Nolanin Tenetistä on odotettu elokuvateattereiden pelastajaa. Jättibudjetilla tehdyn jännärin toivotaan vetävän elokuvakansan katsomoihin pitkän kuivan kauden jälkeen.
Onko Tenetille asetettu liian isot paineet? Ehkä tarvittaisiin enemmänkin kuin yksi elokuva pelastamaan elokuvateatterit. Varsinkin, kun Tenet ei ole aivan niin vahva elokuva kuin olisi toivonut. Todella vaikuttava älyllinen jännäri se silti on.
Tenet alkaa Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan sijoittuvalla räjähtävällä toimintajaksolla, jonka ulkokuvat on itse asiassa kuvattu Tallinnassa. Tallinna pääsee myöhemmin esittämään myös itseään Pärnun valtatiellä kuvatussa näyttävässä takaa-ajokohtauksessa.
Kiovan oopperataloon tehdään terrori-isku, ja hyökkääjien mukaan on soluttautunut John David Washingtonin (BlacKkKlansman) esittämä CIA-agentti. Oopperan katsomossa tapahtuu omituinen ilmiö, jossa aika tuntuu kääntyvän taaksepäin. Nimetön päähenkilömme joutuu keskelle uutta vaarallista tehtävää, jossa on panoksena koko ihmiskunnan tulevaisuus. Uhkakuvana on jotain pahempaa kuin maailmanlaajuinen ydintuho – Marvel-tarinoiden Thanoskaan ei keksisi yhtä suuruudenhullua ideaa koko ihmiskunnan pään menoksi.
Avukseen päähenkilö saa Robert Pattinsonin esittämän agenttikollegan. Pääpahikseksi nousee ukrainalainen oligarkki (Kenneth Branagh), jonka taidekauppiasvaimo (Elizabeth Debicki) on myös mukana kuvioissa.
Tenetiä on jo verrattu James Bond -elokuviin, ja yhtäläisyyksiä on paljon. Päähenkilö on tyylikkäisiin pukuihin pukeutuva sulava herrasmies, joka tarpeen tullen pystyy tappamaan vaikka paljain käsin. Juonikuvio sisältää matkustelua ympäri maailmaa näyttävissä maisemissa, ja mukana on kalliita autoja, luksusjahteja ja nokkelaa sanailua.
Aikamatkailu ja muut yliluonnolliset elementit tuovat mieleen tietenkin myös Nolanin aiemmat elokuvat. Ajassa matkustaminen palindromin tapaan on hyvin nolanmainen idea hieman samaan tapaan kuin Inceptionin unimaailma tai Mementon nurinkurinen kerronta.
Tenet ei ole Inceptionin kaltainen mestariteos, mutta parhaina hetkinään se on loistavaa älyllistä toimintaviihdettä. Käsikirjoitus on monimutkainen ja kutittelee katsojan älynystyröitä kutkuttavalla tavalla. Sanastossa vilisee fysikaalisia ilmiöitä, algoritmeja, hyposentrumeita ja monenlaista jargonia, ja tarina etenee palindromin tapaan sekä eteen- että taaksepäin.
Kokonaisuus pysyy kuitenkin kiinnostavana, koska tarjolla on uskomattomia käänteitä ja sykähdyttävän komea kuva- ja äänimaailma.
”Älä yritä ymmärtää. Tunne se”, sanoo Clémence Poésyn esittämä tutkija elokuvan alkupuolella, ja se sopii koko elokuvan motoksi.
Tenetissä on valitettavasti myös puutteita. Epäonnistuneinta elokuvassa on Branaghin esittämä arkkikonna Andrei Sator. Branagh lausuu repliikkinsä paksulla slaavilaisella aksentilla, ja lopputulos on paitsi epäuskottava myös tahattoman koominen. Tyypin pitäisi olla kasvanut Neuvostoliitossa, mutta silti hän siteeraa T.S. Eliotia ja muuta anglosaksista runoutta kuin olisi opiskellut brittiläisessä sisäoppilaitoksessa Nolanin kanssa samassa pulpetissa. Andrei Sator sopisi paremmin Austin Powersin viholliseksi.
Ja vaikka Tenet on visuaalisesti komea, kaksi- ja puolituntisessa elokuvassa on aivan liikaa kohtauksia, joissa istuskellaan ylellisissä ravintoloissa tai illallispöydässä ja höpötellään vakavalla naamalla joutavia. Yhteen sellaiseen on istutettu Michael Caine, joka tekee lyhyen piipahduksen. Caine on loistava näyttelijä ja elävä legenda, mutta hän tuntuu olevan elokuvassa vain sen takia, että kuuluu Nolanin vakiokaartiin.
Nolanista on tullut 2000-luvun Stanley Kubrick. Hän on tunnustettu nero, joka saa toteuttaa visionsa täysin omilla ehdoillaan, koska hänen elokuvansa menestyvät myös taloudellisesti. Hän on myös tinkimätön kontrollifriikki, joka pyrkii täydellisyyteen. Tällä kertaa hän ei ole tehnyt viiden tähden elokuvaa. Tenet on vaikuttava elokuvateatterikokemus, mutta se ei pelasta koko maailmaa yksin.
Jussi Huhtala
