Daniel Radcliffe kuvasi Harry Potteria humalassa – Hänestä tuli alkoholisti, koska halusi olla kuin Pottereissa nähty näyttelijälegenda

Tänä päivänä näyttelijä on raitis.

28.12.2022 09:01

Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe on puhunut avoimesti siitä, kuinka hänestä tuli alkoholisti suositun elokuvasarjan vuoksi.

Radcliffe kertoi Desert Island Discs -sarjassa, kuinka hän ratkesi erityisesti Potter-elokuvien loppupuolella. Julkisuuden tuoma paine ja epävarmuus tulevaisuudesta vauhditti alkoholismia. Hän sanoi tulleensa töihin humalassa, mutta ei koskaan juonut työaikana. ”Voisin osoittaa kohtaukset, joita kuvasin päihtyneenä. Silmät seisovat, eikä niiden takana ollut elämää.”

Mirrorille hän kertoi kymmenen vuotta sitten, kuinka kuuli ensimmäisten Potter-elokuvien aikaan idolinsa Richard Harrisin tarinoita legendaarisista ryyppyreissuista. ”Halusin olla kuin hän ja tavoitella samaa”, Radcliffe oli kertonut.

Nyt näyttelijä on ollut yli kymmenen vuotta raittiina – ja urakin on voinut ihan hyvin. Häntä on nähty teattereiden lavalla, mutta myös taiteellisesti kunnianhimoisemmissa elokuvissa. Hänen tuorein roolityönsä on Weird Al Yankovicina.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia