Danny Boylen mukaan studiot kuuntelevat kahta asiaa: yleisön ja budjetin painetta. Niinpä hän hankkii liikkumavaraa olemalla tarkka rahan käytöstä.
Lukuisat 1970- ja 80-luvun elokuvat tekevät nykyisin paluun. Mistä luulet sen johtuvan?
Se on outoa, vai mitä? En tiedä mistä se johtuu, mutta meidän elokuvamme kulkee käsi kädessä saman ilmiön kanssa. Studiot sanoisivat, että yleisö ajaa nostalgiaa eteenpäin – emme me. Jos käytän studion voimaa väärin, yleisö tappaa minut. Asiat otetaan henkilökohtaisesti ja se on vaarallisia. Jos elokuva ei ole uskollinen piirretylle, sarjakuvalle tai niiden ”säännöille”, kuten fanit ajattelevat, he suuttuvat todella paljon. He haluavat päästä takaisin samaan universumiin. Elokuvat eivät olleet ennen sellaisia, eikä asiasta ennen keskusteltu.
Kaikki sai alkunsa internetistä ja Harry Knowlesista. Hänen nettisivunsa Ain’t It Cool News oli ensimmäinen, joka loi tämän reaktion. Yhtäkkiä hänen kaltaisillaan nörteillä oli kaikki valta. Nyt sama ilmiö on joka puolella. Minun poikanikin kuuntelee niitä tyyppejä ja katsoo heidän hulluja blogejaan, joissa he vain huutavat kameralle. Maailma on seonnut, mutta se ajaa studioita eteenpäin.
Pyörikö se mielessäsi tehdessäsi jatko-osaa?
Ehkä kuvausten alussa. Ajattelin: ”Meidän on paras tehdä tämä leffa oikein tai meidät tapetaan”. Ajatus häiritsee kuitenkin niin paljon, ettei sitä pohtiessa voi tehdä elokuvaa. Nykyisin studion työntekijät tulevat kertomaan lukeneensa kommentteja blogeista ja sen takia elokuvaan tulisi lisätä niiden ehdottamia kohtauksia. Ei elokuvia voi tehdä niin. Tietenkin jotkut tekevät, mutta me emme.
Kauan odotetut jatko-osat tuntuvat olevan vaikeampia tehdä. Mikä sinua huolestutti eniten T2 Trainspottingissa?
Ehkä pelkäsin, ettei meillä olisi mitään sanottavaa. Kun elokuvan on kerran aloittanut, se on myös vietävä loppuun. Lisäksi elokuvasta odotetaan samanlaista kuin alkuperäisestä. Ihmiset ovat outoja. Haluamme yhtä ja samaa, mutta silti jotain erilaista. Kunhan se ei ole liian erilaista (naurua). Kuinka sillaisessa tilanteessa navigoidaan?
Tiesin kuitenkin selviäväni heti, kun sain käsikirjoituksen, koska se on paljon henkilökohtaisempi kuin aikaisempi. Me ainakin pitäisimme valmiista elokuvasta, vaikka kukaan muu ei pitäisi. Sillä ajatuksella on hyvä lohduttautua, koska valmista lopputulosta ei voi ikinä ennustaa. Pelkkä käsikirjoitus ei takaa lopullisen tuotoksen laatua. Maailmassa ei tehtäisi yhtäkään huonoa elokuvaa, jos niin olisi. Ainakin me uskoimme omaan elokuvaamme. Viiden vuoden sisällä molemmat osat voivat tukea toisiaan aivan toisenlaisella tavalla.
Onko studioiden kanssa työskenteleminen muuttunut 20 vuoden aikana?
Sony tuotti Trainspottingin jatko-osan, mutta emme varsinaisesti tehneet töitä heidän kanssaan. Elokuvamme budjetti oli alle 20 miljoonaa dollaria. Sillä summalla saa jonkin verran vapauksia, jos vain lupaa olla tekemättä elokuvaa pelkästään yksittäisille taide-elokuvien ystäville. Minä sain tehdä mitä halusin. Olen hyvin tarkka raha-asioissa. En haaskaa tuotannon varoja kopterikyyteihin tai muuhun vastaavaan. Juuri sellainen käytös ajaa elokuvia tilanteisiin, joissa kaikki rahat on käytetty ilman, että mitään olisi saatu aikaiseksi. Se aiheuttaa studiossa vimman: ”Voihan vittu, antakaa jollekin kenkää!”, tai ”Haaskasimme 100 miljoonaa elokuvaan, joka ei toimi! Mitä me nyt teemme?!” Yritän työskennellä pienillä kustannuksilla. Vaatimattomalla budjetillakin voi olla luova.
On pidettävä mielessä, ettei kukaan halunnut meidän tekevän ensimmäistäkään osaa. Teimme sen rakkaudesta kirjaa kohtaan. Studio antoi meille 2 miljoonaa dollaria ja vapaat kädet tehdä mitä vain. Oikeasti he ajattelivat: ”Voimme myöhemmin palkata heidät tekemään meidän projektejamme, koska tuo ei tule toimimaan”. Onneksi elokuvasta tuli kuitenkin hitti.
Uskoitko ensimmäiseen osaan heti alusta lähtien?
Tottakai. Rakastin kirjaa, johon se perustuu. Rakastin sen ääntä, omaperäisyyttä ja hahmoja sekä heidän uhmakkuuttaan. He eivät olleet tarinan pahiksia vaan uhreja. He sanoivat asiat aina suoraan. Lisäksi se oli kertomus huumeriippuvuudesta. Se on syvällinen teos, ja luulen ihmisten reagoivan siihen juuri sen takia.
