Dave Bautista ei sanojaan säästele: puolustaa taas kaverinsa James Gunnin kunniaa

Kun Dave Bautista puhuu, niin häntä kannattaa kuunnella. On sen verran iso mies nimittäin.

27.2.2019 11:09

Kun James Gunn sai kymmenen vuotta vanhojen twiittien takia potkut Disneyltä, riensi ohjaajan apuun joukko supersankareita. Kärkihahmona oli kivitalon kokoinen showpainija Dave ”Batista” Bautista. Bautista ilmoitti jättävänsä Marvelin, mikäli Gunnia ei palkata takaisin.

Nyt Bautista kertoo tapahtuneesta. Hän kertoo ymmärtävänsä, että Gunn kertoi inhottavia vitsejä shokkiarvon takia, mutta ne olivat vain vitsejä. Disneyn hätäinen reaktio kuitenkin voimaannutti joitain ikäviä ihmisiä, Bautista toteaa.

Gunn päätyi twitter-väittelyyn oikeistoaktivistien Jack Cernovichin ja Jack Posobiecin kanssa, jotka lopulta paljastivat Gunnin twiitit koko maailmalle. Kaksikko oli muun muassa pizzage-salaliittoteorian takana, jonka mukaan USA:n demokraattisen puolueen jäsenillä olisi oma pedofiilirinki, jota pidettiin eräässä pitseriassa. Pitseriassa tapahtui pian tämän jälkeen ampumistapaus, kun pyssymies halusi vapauttaa ”seksiorjalapset” pitseriasta.

Gunn pyysi anteeksi twiittejään, ja on myös sen jälkeen pyytänyt anteeksi niitä. Hän sanoo olevansa muuttunut mies. Gunn oli twiittien aikaan töissä legendaarisella Tromalla, joka tuottaa b-luokan roskafilmejä. Gunnin mukaan twiitit kuuluivat asiaan; hän halusi shokeerata ihmisiä huonoilla vitseillään ja aiheuttaa hieman hälyä.

Gunn ohjaa seuraavaksi Warnerille DC-supersankarileffa Suicide Squad 2:n.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa