Dyyni-tähti Timothée Chalamet: ”Sosiaalinen media johtaa meidät yhteiskunnalliseen romahdukseen”

Chalamet jutustelee järkeviä.

5.9.2022 12:33

Muun muassa Dyynissä nähty Timothée Chalamet on kritisoinut sosiaalista mediaa Venetsian Filmifestivaaleilla, jossa hän markkinoi uusinta elokuvaansa Bones and Allia.

26-vuotias Chalamet näyttelee elokuvassa Lee-nimistä kannibaalia, joka rakastuu toiseen kannibaaliin (Taylor Russell) 1980-luvulla.

– Voin tietenkin puhua vain oman sukupolveni puolesta, mutta nuoret joutuvat jatkuvan tuomitsemisen kohteeksi. En pysty edes kuvittelemaan, minkälaista olisi kasvaa ilman sosiaalisen median jatkuvaa myllytystä. Oli todella nautinnollista näytellä hahmoa, joka joutuu kamppailemaan minuutensa kanssa ilman sosiaalisten medioiden painetta. Hahmo ei voinut vain mennä Redditiin, Twitteriin, Instagramiin tai TikTokiin etsimään paikkaansa maailmasta, Chalamet kertoo.

– Voit toki löytää heimosi näistä välineistä, mutta on kuitenkin todella raskasta elää juuri nyt. Yhteiskunnallinen romahtaminen on tapahtumassa, kaikki viittaa siihen, mutta toivon todellakin, että elokuvat voivat jollain tapaa estää sen. Näyttelijät ja elokuvantekijät voivat valistaa ihmisiä ympärillämme tapahtuvista asioista.

Luca Guadagnino (Call Me by Your Name, Suspiria) on ohjannut elokuvan.

Alla Bones and Allin traileri.

Lähde: Film News

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia