Emma Stonen tähdittämässä uutuusleffassa riittää seksiä: ”Väkivaltaa näytetään vapaasti ja seksuaalisuutta sievistellään”

Onko tässä ensi vuoden paras elokuva?

1.12.2023 09:01

Mestariohjaaja Yorgos Lanthimosin (Dogtooth, The Favourite) Poor Things kertoo tutun Frankenstein-tarinan uudenlaisesta näkökulmasta. Elokuva perustuu Alasdair Grayn vuonna 1992 julkaistuun romaaniin.

Emma Stone esittää Bellaa, jonka Willem Dafoen esittämä Godwin Baxter on herättänyt eloon. Bella löytää itsensä muun muassa seksuaalisuutensa kautta. Stonella on elokuvassa lukuisia alaston- ja seksikohtauksia.

Kreikkalaissyntyinen Lanthimos ei pidä seksiä tai alastomuutta outona asiana.

– Elokuvien seksi ja alastomuus ovat omituinen asia. En ymmärrä miksi niitä sievistellään. Pidän aivan järjettömänä sitä, että ihmiset ovat niin vapaamielisiä väkivallan suhteen, ja antavat jopa alaikäisten katsella sitä, mutta seksuaalisuus on jonkinlainen tabu, Lanthimos sanoo.

Lanthimos kertoi elokuvansa seksikohtausten syntyneen intiimisti. Lavasteissa ei ollut edes äänimiestä, kun kohtauksia kuvattiin.

Stone on kertonut aiemmin, että huoneessa oli aina vain neljä ihmistä näyttelijöiden lisäksi: Lanthimos, kuvaaja Robbie Ryan, avustava ohjaaja Hayley Williams sekä skarppaaja Olga Abramson. Intiimiyskoordinaattori Elle McAlpine piti samalla huolen, ettei seksikohtauksissa tapahtunut mitään sopimatonta.

Ensi-ilta 12. tammikuuta 2024.

Alla leffan traileri.

Lähde: Indiewire

Lisää luettavaa