”En usko voivani tehdä enää elokuvia” – Lars von Trier sanoo kuvaavansa viimeistä elokuvaansa

Hitler-kommenttiensa takia porttikiellon Cannes’n elokuvajuhlille saanut ohjaaja saattaa palata festareille ensi vuonna.

13.3.2017 17:00

Lars von Trier (Melancholia, Nymphomaniac) on The House That Jack Built -elokuvansa pressitilaisuudessa paljastanut elokuvien tekemisen alkavan käydä liian raskaaksi hommaksi. Alkoholismin ja masennuksen kanssa vuosia kamppaillut ohjaaja sanoo voivansa jälleen huonosti.

”Oloni on ihan paska. Olen niin ahdistunut. Minusta tuntuu, että alan käydä liian vanhaksi tähän hommaan. Setissä työskentely ja näyttelijöiden kanssa juoksentelu, vaikka he ovatkin erittäin mukavia, on iso haaste. En usko voivani tehdä enää elokuvia tämän jälkeen”, Trier sanoo.

Trier on toki aiemminkin uhkaillut lopettavansa elokuvien tekemisen, ja synkistä elokuvistaan tunnettu ohjaaja ei vierasta provosoivia puheita, joten ilmoitukseen kannattaa suhtautua varauksella.

Ruotsissa ja Tanskassa kuvattavan The House That Jack Builtin tuotanto on parhaillaan käynnissä. Mahdollisesti Cannesissa 2018 ensi-iltansa saavan sarjamurhaajatarinan pääosissa nähdään Matt DillonRiley Keough, Sofie GråbølBruno GanzUma Thurman ja Siobhan Fallon Hogan.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia