Ensimmäinen kuva David O. Russellin Amsterdamista – Christian Bale johtaa käsittämätöntä tähtinäyttelijöiden joukkoa

Tulisipa ensi-ilta pian.

29.4.2022 17:31

Ohjaaja David O. Russellin edellinen elokuva Joy julkaistiin seitsemän vuotta sitten. Amsterdamin pitäisi näillä näkymin saada ensi-iltansa tänä vuonna marraskuussa.

Kyseessä on myös ensimmäinen Christian Balen elokuva sitten Le Mans ’66 – Täydellä teholla, jos ei oteta lukuun Thor: Love and Thunder -elokuvaa, mikä saa ensi-iltansa ilmeisesti aiemmin. Mukana on myös Margot Robbie, John David Washington, Anya Taylor-Joy, Robert De Niro, Zoe Saldana, Rami Malek, Michael Shannon, Mike Myers, Chris Rock ja Taylor Swift.

Amsterdam sijoittuu 1930-luvulle ja kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka todistavat murhan. Heistä kuitenkin tulee epäiltyjä ja he joutuvat selvittämään ”yhden kaikkien aikojen järkyttävimmistä juonista Yhdysvaltain historiassa”. Elokuvasta on julkaistu ensimmäinen kuva, joka on nähtävissä alta.

Amsterdam

Lisää luettavaa