Ensimmäinen valheellinen syytös Weinstein-kohun jälkeen? Stallonen ex-vaimo Brigitte Nielsen: ”Täyttä sepitettä”

Poliisiraporttia ei ole?

21.11.2017 05:57

Brigitte Nielsen riensi ex-miehensä Sylvester Stallonen tueksi. Nimeämätön nainen väitti Stallonen harrastaneen seksiä hänen kanssaan, kun hän oli 16-vuotias. Seksin yhteydessä Stallone oli väitetysti pyytänyt paikalle henkivartijansa, jolle tyttö olisi joutunut antamaan oraaliseksiä.

Väitetysti asiasta tehtiin aikoinaan vuonna 1986 ilmoitus poliisille, joka on tiettävästi päätynyt Daily Mail -lehden haltuun. Nielsen kuitenkin kiistää moista tapahtuneen.

Nielsenin mukaan poliisille mahdollisesti tehty ilmoitus on valetta. Tähti sanoi olleensa vuonna 1986 Over the Top -kuvausten aikaan, jolloin väitetty tapaus sattui, erittäin läheinen Stallonen kanssa, sillä he olivat juuri avioituneet.

Nielsen sanoi olleensa väitettyjen tapahtumien aikaan Stallonen hotellihuoneessa. Stallone oli ensin kuvannut elokuvaansa, jonka jälkeen Nielsen ja Stallone olisivat syöneet illallista kyseisessä hotellihuoneessa.

Nielsen sanoi, että ”on uskomatonta, että Sylvester ja hänen perheensä joutuvat kärsimään jonkin asian takia, jota ei ole koskaan edes tapahtunut.” Myös Stallonen edustaja on kiistänyt väitteet. Hänen mukaansa Stallonella ei ollut mitään tietoa väitetyistä tapahtumista ennen Daily Mailin juttua.

Myöskään Las Vegasin poliisilla ei ole tietoa kyseisestä raportista vuodelta 1986.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa