Fanit nostivat miljoonien oikeusjutun, koska Ana de Armas puuttui leffasta – tuomarilta mullistava päätös

Kaksi Ana de Armas -fania syyttää Universalia väärästä mainonnasta.

23.12.2022 10:30

Kaksi Ana de Armas -fania haastoi Universalin oikeuteen väärästä mainonnasta tammikuussa 2022. He olivat vuokranneet Amazon Prime -palvelusta vuonna 2019 ilmestyneen Yesterday-elokuvan, jonka trailerissa de Armas esiintyi. Ihailijoiden pettymykseksi näyttelijän kohtaukset olivat kuitenkin jääneet leikkauspöydälle, eikä Blondi-tähteä nähdä elokuvassa lainkaan.

Seurauksena oli erikoisen oikeusjutun nostaminen, joka on nyt saanut mullistavan käänteen. Asiaa käsitellyt Kalifornian osavaltion aluetuomari Stephen Wilson linjasi, että tapausta voidaan todella pitää vääränä mainontana. Sen käsittely tulee jatkumaan ylemmällä oikeusasteella.

Tähän asti Universalin asianajajat olivat pyrkineet kumoamaan kanteen ja esittäneet, että traileria ei tulisi pitää suoranaisena markkinointina, vaan muutaman minuutin pituisena tarinana tulevan elokuvan teemoista.

Päätös on ensimmäinen laatuaan ja voi merkitä muiden, vastaavien oikeusjuttujen nostamista tulevaisuudessa Yhdysvalloissa. Tuotantoyhtiö Universalin edustajat argumentoivat jo aiemmin, että ennakkotapaus voisi johtaa lukemattomiin, mielivaltaisiin kanteisiin katsojilta, joiden mukaan elokuva ei täytä trailerin luomia odotuksia.

Aluetuomari Wilson kuitenkin totesi, että ratkaisu koskee ainoastaan tapauksia, joissa on kyse markkinointimateriaalissa nähtävän näyttelijän pois jäämisestä valmiista elokuvasta.

Katso poistettu kohtaus alta.

Lähteet: Variety, Screenrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia